Finnish legs and feet
suomalaisten säärifanien asialla jo vuodesta 2001

 

 

Uudenvuoden bileet
Kirjoittanut: Arska
Kategoria: Eroottinen tositarina

 

 

Olin viettämässä uuden vuoden juhlia kaverini Masan kotibileissä. Hänen siskonsa Maija opiskeli ja asui toisella paikkakunnalla mutta oli nyt myös käymässä kotonaan ja oli kutsunut omia hyviä kotipuolessa vielä asuvia kavereitaan juhlimaan uutta vuotta. Siinä oli hyvä sekoitus ihmisiä, osa oli minulle tuttuja, osaa en ollut koskaan edes nähnyt. Meitä oli kaikkiaan varmaan melkein kaksikymmentä. Joillain oli tyttö tai poikaystävänsä mukana ja osa vieraista, niin kuin minä olin sinkku ja yksin bileissä.

Huomioni kiinnittyi hyvin nopeasti illan aikana tyttöön nimeltä Virpi, joka myös oli yksin bileissä. Hän oli Maijan nykyinen niin sanottu paras kaveri ja oli paikalla hänen kutsumana. Onnekseni myös Virpi näytti olevan ainakin vähän kiinnostunut minusta. Hän oli kaunis, pyöreät kasvot, blondi, aika pitkät hiukset, sopivasti muodokas vartalo, oli rinnat sekä lantio ja pylly mistä ottaa kiinni ja vaatetuksena seksikäs polviin asti ulottuva hame, harmaa villatakki päällä ja jalassa mustat sukkahousut. Alku illan aikana hän istuskeli pääasiassa keittiössä, korkealla keittiöjakkaralla, jalka toisen päällä ja rullasi villatakkiaan tiukemmalle ympärilleen, niin kuin olisi palellut jatkuvasti. Kävin välillä tarjoamassa hänelle rommia niin kuin lämmikkeeksi, mutta ei se kelvannut. Tärkeämpää oli kuitenkin se, että päästiin juttuun keskenämme ja huomattiin että meillä synkkaa hyvin yhteen. Jossain vaiheessa istuin tiskipöydällä hänen takana ja rullasin hänen hiuksia ponnarille ja hivelin häntä kaulasta, mistä hän nautti silmin nähden ja oli melkein liikkumatta paikallaan aina kun koskin.

Puolen yön aikaan mentiin ulos ampumaan raketteja ja kiljuttiin koko porukka suureen ääneen hyvää uutta vuotta ja pussattiin Virpin kanssa. Raketit alkoivat lennellä. En osallistunut ammuskeluun koska Virpi seisoi edessäni kenkieni päällä ja olikin hetken päästä kokonaan minun pitkän takkini sisällä. Kiinni takki ei sentään mennyt, mutta pidin sitä niin tiukalla kuin voin ja vedin Virpiä itseäni vasten, aina välillä nuuskien hänen hiuksia tai lämmitin huulilla hänen korvia. Virpi piti käsiään taaksepäin takapuoleni ympärillä ja kiehnutti pakaroitaan etumustani vasten. Se tuntui todella hyvältä ja hormoonit alkoivat hyrrätä oikein kunnolla. Jonkin ajan päästä alkoi tulla kylmä ja kysyinkin jospa mentäisiin takaisin sisälle. Raketit eivät enää jaksaneet kiinnostaa, olin löytänyt jotain parempaa. Siirryttiin takaisin sisään ja lämmitettiin toisiamme selästä hieroen ja hytisten. Nyt hänellekin maistui kuuma rommi ja sehän sopi minulle. Se jos mikä paukahtaa päähän kuohuviinin litkimisen jälkeen. Ja niin tapahtui ja se tasoitti minulle tietä Virpin jalkojen väliin.

Yöllä musiikki koveni ja bileet vain paranivat. Tanssittiin Virpin kanssa muutama hidas biisi silmät kiinni keinuen ja hetkenpäästä se tanssiminen muuttui pelkäksi suuteluksi. Kaverit kävivät tönimässä ja huutamassa siinä vieressä jotain kommenttia asiasta. Sen verran se häiritsi, että ehdotin Virpille, että siirrytään tuolille jatkamaan pussailua.

Istahdin nurkassa olevalle isolle mustalle tv tuolille ja Virpi kiipesi polvilleen minun syliin, jalat molemmin puolin minun reisiä. Tuoli oli oikein kunnon löhöilytuoli ja kallistuinkin kunnolla taaksepäin ja käänsin korkean selkänojan kohti muita vieraita. Jospa saisimme olla hetken rauhassa. Toive toteutui, eikä kukaan tullut moneen hetkeen häiritsemään. Suutelimme ja molempien kielet tutkivat kiihkeästi toisten suuta. Kulli heräsi housuissa ja koveni sen minkä ahtaassa tilassa ja alkoholin vaikutuksen alaisena pystyi. Virpilläkin hengitys kiihtyi ja kuumeni. Haistoin ihan selvästi kuinka alhaalta leijaili jatkuvasti vahvistuva kiimaisen pillun tuoksu. Virpi oli reidet levällään reisieni yläpuolella ja tuoksu tuli suoraan nenääni.

" Sä tuoksut hyvälle " kuiskasin suutelun lomassa ja Virpi vastasi sanoen minun maistuvan hyvältä.

Toivoin että hän ymmärsi mitä tuoksua tarkoitin. Pujotin kädet Virpin hameen alle ja hivelin ja puristelin häntä hellästi pepusta. Virpi inahteli hiljaa ja liikehti levottomasti reisieni päällä. Ja sekös lisäsi tuskaa omissa housuissani. Pidin takaa pakaroiden alaosasta kiinni ja pyörittelin ja liikuttelin pakaroita sormenpäillä rytmikkäästi ympäriinsä, välillä tasatahtiin ja välillä erisuuntiin. Nainen kun istuu polvillaan sylissä ja haarojen ollessa levällään se aiheuttaa liikettä häppäreissä ja nesteiden valumisen pikkuhousuihin. Sitä ei voi kuulemma välttää. Vaikutusta tehostaa vielä se kun käy välillä hyväilemässä polvitaipeita, nilkkoja, jalkapöytiä ja sitten taas takaisin pakaroille. Ja Virpiin se ainakin tehosi. Kiima nousi ja hänenkin kätensä hakeutuivat etumukselleni. Hän etsi kullini housun läpi jalkovälistäni ja puristeli sitä sormillaan. Juuri noin, hyvä tyttö. Hän yritti liikutella esinahkaa edes takaisin sormillaan, housun kankaan läpi, mutta ei se onnistunut. Silitin ja puristelin Virpiä pepusta, nilkoista ja jalkapohjista ja samaan tahtiin hän kovensi otteitaan kaluni kanssa. En tiedä kiinnittikö kukaan meihin mitään huomiota, ainakaan kukaan ei käynyt enää sanomassa mitään. Jatkoin tutkimusmatkaani hameen sisällä siirsin toiseen käden hänen vartalonsa etupuolelle, villatakin ja puseron sisään rinnoille. Virpi liikehti yhä levottomammin sylissäni, nosteli pyllyänsä hieman ylös ja päästeli suustaan huokauksia suoraan korvaani.

" Mennäänkö johonkin huoneeseen jatkamaan " kysyin kuiskaten hänen korvaansa

" Joo ihan kohta, mutta silittele mua vielä vähän, jooko " hän pyysi. Virpi korjaili asentoaan. Hän oikoi rytyssä ollutta hametta ja levitti sitä myös etumukseni päälle. Sitten hän tarttui housuni nappiin ja vetoketjuun kiinni ja alkoi avata niitä. Nappi aukesi sujuvasti ja vetoketjukin oli nopeasti alhaalla kun vähän autoin. Virpin käsi hakeutui housuihini, mutta mahtui hädintuskin liikkumaan.

" Ei onnistu tässä, mennään johonkin huoneeseen " sanoin ja Virpi oli pienen neuvottelun jälkeen samaa mieltä. Nousimme ylös, mentiin käsikädessä etsimään kuhertelupaikkaa. Kokeilimme mennä kaverini huoneeseen. Avasin oven, varattu, siellä oli tuttu pariskunta setvimässä välejään, kiva riita. Seuraava huone, vanhempien makuuhuone. Kokeilin kahvasta, se oli lukossa. Siellä oli joku tai sinne oli pääsy kielletty.

" Kokeillaan Maijan huonetta " sanoi Virpi ja veti nyt vuorostaan minua kädestä. Ovi oli raollaan ja kurkistettiin sinne sisään, varattu sekin. Siellä oli yksi kaverini tyttöystävineen vaatteet päällä sängyllä suutelemassa. Voi paska, ajattelin, ei paikkaa minne mennä kutemaan. Vessaakaan ei oikein voinut varata ja saunakin oli vessan ja pesuhuoneen kanssa samassa tilassa.

" Katsotaan vielä tuolta " sanoin ja muistin, että olin joskus nähnyt käytävän keskellä olevan liukuoven takana pienen huoneen. Kyllä, oikein muistin. Se oli sellainen liukuovella varustettu vaatehuone tai kodinhoito huone. Erittäin pieni, mutta juuri sopiva paikka meille. Huoneen toisella seinällä näytti olevan parimetrinen valtava pakastearkku ja toisella seinällä roikkui henkareissa pitkiä takkeja, lattialla oli pölynimuri, jotain purkkeja ja ämpäreitä, perällä oli hyllyjä joissa oli lakanoita, tyynyjä jotain tavaraa. Täydellinen paikka meille, ajattelin. Vieläkö oven saisi lukkoon niin kaikki olisi juuri niin kuin pitää, mutta liukuovea ei saanut lukittua.

Musiikki pauhasi asunnon puolella ja valoa tihkui huoneeseen liukuoven alta. Siinä oli varmaan viiden sentin rako. Lisäksi aavemaista tunnelmaa loi pakastearkun vihreänä loistava valo. Virpi kävi heti asiaan. Ei epäilystäkään mitä tänne ollaan tultu tekemään. Hän oli hämärässä huoneen perällä ja riisui, villatakin ja hameen pois, laski sukkahousut alas ja riisui ne pois jalastaan. Availin housujeni nappia ja vetoketjua kun hän pudotti pikkuhousut pois jalasta. Riisuin puseron ja laskin housut nilkkoihin. Samalla huomasin rullalla olevan patjan huoneen perällä nurkassa.

" Otetaan tuo " sanoin ja menin housut nilkoissa tutkimaan rullaa. Se oli viiden sentin patja joka oli rullattu kasaan ja sidottu narulla kiinni. Avasin narun ja vapautin patjan suoraksi lattialle. Työnsin sen henkareissa roikkuvien takkien alle. Täydellinen kutupaikka. Potkin housut pois ja päälläni oli enää alushousut. Virpi tuli viereeni pylly paljaana pusero päällä. Aloimme taas suudella ja riisuin samalla häneltä puseron ja rintsikat. Rinnat olivat vielä kauniimmat kuin mitä olin vaatteiden läpi kuvitellut, kokoa C- D. Kiinteät ja pyöreät.
Virpi laski alushousuni nilkkoihin silitteli 45 asteen erektiossa olevaa kulliani. Taivutin ja laskin hänet patjalle. Henkareissa roikkuvat vaatteet liukuivat pois edestä kun hivuttauduimme seinän viereen, takkien alle piiloon. Siellä olisimme hyvin piilossa, ainakin luulin niin. Kylmät takit ja metalliset vyönsoljet koskettelivat selkääni kun pyörittelin ja suutelin Virpin rintoja, enkä saanut niistä kyllikseni. Myös Virpi nautti jokaisesta kosketuksesta, tietäen itsekin, että hänellä oli kauniit rinnat. Hän puristeli niitä yhteen ja hieroi nännejä asetellen niitä huulteni väliin. Kävin todella kuumana ja kalu seisoi nyt vapaasti kivikovana vatsaani vasten. Lähdin käteni kanssa tutkimaan mitä hänen jalkojen välistä löytyy. Pillu oli kuuma ja märkä. Sormi luisti häpyhuulten välissä niin kuin kuuma veitsi margariinissa. Kiusasin ja kuumensin Virpiä entisestään. Annoin sormeni liikkua hitaasti edestakaisin vain sormen pään verran häpyhuulten välissä ja aina kun saavutin kovana kohoavan klitoriksen, tein ihan hivellen muutaman pienen pyöräytyksen sen alla tai sivulla ja sitten taas takaisin alas välilihalle. Virpi hyväili kullia ja liikutti esinahkaa yhtä kiduttavasti ja nautinnollisesti.

Siirryin jalkojen väliin ja asettelin terskan häpyhuulille. Kortsua ei taaskaan tullut käytettyä vaikka se mielessä kävikin. Eikä Virpikään sitä ainakaan ääneen vaatinut. Asettelin terskan huulten väliin ja työnnyn hitaasti tunnustellen sisään. Pillu oli kuuma ja märkä. Laskeuduin käsieni varaan ja aloin työntyä syvemmälle sisään. Virpi helpotti tehtävää ja levitti jalkojaan auki. Päästyäni pohjaan pidin pienen tauon suudellen Virpiä ja kysyin tuntuuko hyvältä. Hän hymisi myöntävän vastauksen kielisuudelmien lomassa ja laski kätensä pakaroilleni painaen lantiotani jalkoväliään vasten. Aloin työnnellä liukasta reikää. Kaikki meni tosi upeasti siihen asti kunnes liukuovi avautui ja valoa tulvi huoneeseen. Maija huhuili ovella.

" Virpi, oletko täällä? Onko kaikki hyvin? " hän kuiskasi ja huomasi meidät kai heti samaan hengenvetoon. Takit heiluivat lantioni tahtiin ja Virpin toinen jalka heilui kai ilmassa takkien ulkopuolella.

" Hei, onko kaikki hyvin?" Maija kysyi uudestaan. Nousin polvieni varaan, takkien sekaan ja pysäytin lantioni kuunnellen hengittämättä.

" Joo kaikki on hyvin, mene pois " Virpi tuhahti

" Hei sä olet siellä ", Maija huudahti ja tuli huoneeseen. Hän tuli kontalleen lattialle ja katsoi vaateseinän takaa meitä. Hän oli reilusti enemmän humalassa kuin me, ja sen kuuli kyllä puheestakin.

" Lopeta, mene pois " Virpi sanoi. Kaluni oli koko ajan hänen sisällään. Tunsin itseni kuitenkin jotenkin ulkopuoliseksi vaikka kova kaluni oli juurta myöten Virpin sisällä. Maija ei noteerannut minua paikalla olevaksi lainkaan.

" Hei ethän suutu, mä olin niin huolissani susta " Maija sanoi ja kuulosti melkein siltä että purskahtaa itkuun.

" Ei mulla ole hätää, mene nyt pois, pliis joohan Maija, mene pois " Virpi sanoi. Erektio heikkeni ja kulli luiskahti ulos pillusta. Istahdin lattialle ja nojasin seinään.

" Anna mä halaan sua, joohan, mä rakastan sua, hyvää uutta vuotta " Maija sanoi jo itkien ja ryömi vatsalleen Virpin viereen ja halasi häntä kaksin käsin, koko ajan nyyhkyttäen.

Kirosin mielessäni, että voi vittu kun sen piti just nyt tulla tänne. Laitoin silmät kiinni ja yritin keskittyä siihen, ettei erektio katoaisi kokonaan. Maija nyyhkytti Virpin kaulaa vasten minä nojasin vittuuntuneena seinään.

" Joo minäkin rakastan sinua, mutta menisit nyt pois, ole kiltti " Virpi sanoi taas Maijalle.

Maija nyyhkytti vielä hetken ja antoi sitten Virpille suukon poskelle, nousi ylös, meni pois ja ihme kyllä veti oven perässään kiinni. Olimme molemmat hetken aikaa hiljaa kunnes Virpi kosketti jalallaan lerpsahtanutta kalua ja kysyi,

" Hei, jatketaanko vielä? "

Tunnelma oli vähän kadoksissa, mutta vastasin kuitenkin myöntävästi ja laskeuduin kyljelleni Virpin viereen ja aloin suudella ja hyväillä häntä. Virpi teki samoin ja runkkasi kädellään kulliani. Ihana nainen vieressä, mutta ajatukset pyörivät jatkuvasti liukuoven suunnalla ja odotin että milloin se aukeaa taas uudelleen, kulli ei meinannut ottaa eteen. Aikamme siinä runkattuamme kysyin Virpiltä,

" Voisitko sä kokeilla vähän suulla jos se auttaisi, kun ei nyt oikein... "

Virpi nousi, kääntyi polvilleen päälleni. Takit heiluivat henkareissa yläpuolellamme. Odotin milloin jotain putoaa päälleni, mutta onneksi niin ei tapahtunut. Virpi alkoi imeä pehmeällä ja lämpimällä suullaan kulliani. Se tehosi heti. Aste asteelta kulli kovettui ja kohosi pystyyn. Hyväilin hänen pyöreitä pakaroita ja työntelin sormella reikään sisään. Virpin kiihottumista Maija ei ollut onnistunut häiritsemään ollenkaan. Pillu oli yhäkin kuuma ja entistäkin märempi. Kullini seisoi taas kovana. Nousin käsieni varaan ja sanoin Virpille että pitää pyllyn ylhäällä. Panen häntä takaapäin. Taiteilin itseni polvilleen samaan takkiväliin kuin missä Virpin pyöreä takamus oli ja asettelin taas terskan häpyhuulille. Kulli upposi sisään ihan itsestään. Kuumaa ja märkää reikää, tuntui hyvältä. Otin häntä käsillä lantiosta kiinni ja aloin pumpata reikää reippaalla vauhdilla, tarkoituksena saada orkku ennen kuin joku taas pyrkii huoneeseen sisään tai kulli lerpsahtaa. Pakarat läpsyivät lantiotani vasten ja Virpi huohotti pylly pystyssä, pää alhaalla patjalla. Nainti ei tainnut kestää muutamaa minuuttia pidempään kun palleissa kutitti ja spermat lähtivät liikkeelle. Kulli sykki ja lasti purkautui syvälle Virpin sisään. Oma nautinto on paras nautinto. Tuskin Virpi ehti mitään orgasmia saada. Pidin kullin syvällä sisällä niin kauan että sykkiminen loppui ja sitten laskeuduin taas seinän viereen istumaan ja huohottamaan hengästyneenä. Virpi kääntyi myös ympäri ja tuli viereen kainalooni istumaan ja hivelemään karvaista vatsaani.

Vähän kadutti tuollainen pikapano, mutta eipä siinä paikassa ja tilassa ollut parempaankaan mahdollisuutta. Ei ollut oikein mitään sanottavaa ja Virpikin oli hiljaa. Halusin vain pikaisesti pukea vaatteet päälle ja häipyä. Olin kuitenkin kohteliaasti hetken Virpin vieressä ja suutelimmekin jopa muutaman kerran. Kiitin Virpiä ja kehuin että ihanaa oli ja plä plä plä, mutta mennäänkö jo muiden seuraan. Hän oli samaa mieltä. Puimme vaatteet päälle. Olin vielä hetken juhlissa mukana ennen kuin tilasin taksin ja lähdin kotiin. Kysyin kyllä Virpiä mukaan, mutta sanoi jäävänsä Maijalle yöksi.

Seuraavana päivänä kuulin kavereilta, että Virpillä oli mies ja kaksi lasta. Hieno homma, eipä tullut asia puheeksi siinä uuden vuoden yönä. Jäi koko hommasta vähän paskanmaku suuhun..

 

Anna palautetta: finnlegsnfeet@yahoo.com

Saapuneet palautteet:

 

© Finnish legs and feet omaa tuotantoa

FINNISH LEGS AND FEET

Kävijälaskuri