Finnish legs and feet
suomalaisten säärifanien asialla jo vuodesta 2001

 

 

Teatteria
Kirjoittanut: mtre
Kategoria: Eroottinen tarina / Sukkahousufetissi

 

 

 

Olen ollut harrastajateatterissa jo vuosia. Tämän kevään ohjelmassa on menestyvän, mutta turhamaisen naisen kehityskertomus. Minulla on sivurooli päähenkilön räätälinä joka on ihastunut naiseen. Päähenkilöä Irmeliä esittää Tiina, noin kolmekymppinen mukava nainen. Hän ei ole varsinaisesti mikään porukan keskipiste, mutta tarvittaessa ei jää sanattomaksikaan. Hän on kaunis, ruskeasilmäinen ja oikeista kohdista naisellisen muotoinen ja sopi siten hyvin pääosaan. Odotettavissa ei ole kuitenkaan mitään erikoista, kun räätäli ei tarinassa saa Irmeliä. Sen sijaan harjoituksissa on tiedossa paljon muutoksia ja yksityiskohtien hiomista koska ohjaajamme Outi oli myös kirjoittanut kässärin ja hänen impulsiivisuutensa ajoittain karkaa hieman käsistä. Tiedossa on siis melko rutiini juttu.

Kässäriä lukiessani rutiini kuitenkin karisee mielestäni. Ensimmäisen näytöksen alkupuolella räätäli - siis minä - sovittaa Irmelille lyhyttä mekkoa. Hän hipelöi Irmelin hameen helmaa enemmän kuin vaatteen sovitus edellyttäisi. Irmeli ei tätä huomaa ollenkaan, vaan keskittyy täysin kehuskelemaan tulevalla edustustilaisuudellaan. Ajatus Tiinan hameen helmojen hyväilemisestä saa pulssini nousemaan ja perhosia nousemaan vatsanpohjaan. Kunpa Outi ei saisi päähänsä muuttaa tätä kohtausta!

Toisessa näytöksessä kolahtaakin sitten jackpot! Eräässä kohtauksessa räätäli unelmoi Irmelistä. Irmeli makaa selällään pöydän päällä ja hieroo säärillään räätälin etumusta hurmioituneen räätälin hyväillessä Irmelin reisiä ja lopuksi räätäli vaipuu onnesta ynisten Irmelin hameen alle. Kohtauksen on tarkoitus olla koominen, mutta minulle saattaa siinä tilanteessa olla nauru kaukana! Outi kyllä ymmärtää, että menestyäkseen harrastajateatterin näytöksessä pitää olla huumoria ja ripaus erotiikkaa, mutta tässä näyttäisi minulle lohkeavan jälkimmäistä aimo pala!

Mietin suostuisiko Tiina noin rohkeisiin kohtauksiin, mutta Tiinalla on kova hinku päästä päärooleihin ja tämä olisi hänelle ensimmäinen. Outi saattaisi ottaa tilalle jonkun toisen.

Normaalisti porukka tulee harjoituksiin rennoissa vaatteissa, verkkareissa tai farkuissa, mutta joskun kohtauksen vaatiessa ohjaaja pyytää näyttelijöitä pukeutumaan harjoituksiinkin siten, että kohtaus voidaan treenata realistisesti. Mekon sovitus on luonnollisesti tällainen, ja Tiinalla on päällään reiden puoleen väliin yltävä pikkumusta ja ohuet mustat sukkahousut. Tämä saa palan nousemaan kurkkuuni, koska minulla on fetissi lyhyisiin hameisiin ja sukkahousuihin ja ajatuskin Tiinan hyväilemisestä tuossa asussa saa mieleni entistä levottomammaksi. Kukaan ei tiedä fetissistäni ja hieman hirvittää pystyisinkö säilyttämään salaisuuteni.

Sitten koittaa kohtaukseni vuoro. Tiina, tai siis Irmeli, nousee pienen pöydän päälle tuossa hemaisevassa mekossaan ja asetun hänen eteensä. Minun on vaikea keskittyä Outin ohjeisiin kun kauniisti kaartuvat lanteet ovat naamani edessä ja kohta koskettaisin noita suloisen naisellisia reisiä.

Alan sormeilla hameen helmaa. Koetan varoa koskemasta Tiinan - öh, siis Irmelin reisiin jotten heti paljastaisi innokkuuttani. Se ei kuitenkaan ole mahdollista koska mekko on vartalonmyötäinen ja saadakseni helmasta kiinni minun on työnnettävä käteni reiden ja helman väliin. Irmelin reidet ovat todella kauniit ja sukkahousut suloisen pehmeät. Aloitan etupuolelta ja hypistelen hameen helmaa kiertäen ympäri samalla kun Irmeli kerskuu tulevalla edustustilaisuudellaan. Kämmenselkäni hivelee helman alla sukkahousun verhoamaa reittä ja se tuntuu sietämättömän ihanalta. Kierrettyäni puoli kierosta Tiinan peppu on suoraan kasvojeni edessä. Pyöreät pakarat pingottavat pikkumustan alla ja tuijotan näkyä lumoutuneena. Luoja kun mieleni tekisi nostaa käteni hameen alla ylös ja puristella tuota ihanaa peppua!

Ilmeisesti olen toistaiseksi säilyttänyt salaisuuteni liiankin hyvin, koska Outi neuvoo minua hyväilemään enemmän, jotta räätälin \"asiaton\" kiinnostus tulisi tyhmemmällekin katsojalle selväksi. Sydän tykyttäen käännän kämmeneni reidelle ja hyväilen Irmelin reittä toisen käden hypistellessä hameen helmaa. Outin kehoituksesta hyväilyni käyvät yhä rohkeammaksi ja vien käteni reisien väliin. Tunne on taivaallinen! Outi neuvoo Irmeliä hieman liioitellusti vaihtamaan painoa jalalta toiselle lanteitaan keinuttaen. Tiina keinauttaa lanteitaan ja käteni liukuu reisien välissä! Käteni tuon suloisen naisen reisien välissä ja pepun keinahtelu viiden sentin päässä naamastani saa minut sekaisin kiimasta. Outi tulkitsee tämän hyväksi näyttelijäntyöksi ja innostuneena intensiivisestä suorituksesta käskee minua käyttämään mielikuvitustani ja käymään rohkeammin \"ihastukseni\" kimppuun.

No, minähän teen työtä käskettynä. Alan tehdä hetkellisiä pikaisia \"sortumisia intohimon valtaan\", hyväilen molemmilla käsillä reisiä ja hipaisen huulillani Tiinan peppua hameen päältä palatakseni saman tien \"normaaliin työhöni\" helman taitteluun. \"Hyvä hyvä\" kannustaa Outi. Pyöreä peppu tuntuu huuliani vasten lämpimältä ja pehmeältä ohuen hamekankaan läpi. Hameen helmoja sormeillessani hivutan helmaa vähän kerrallaan ylös päin. Vartalonmyötäisen mekon helma jää aina siihen, mihin olen sen nostanut paljastaen näin sentti sentiltä enemmän seksikkäitä reisiä. Hyväilen välillä molemmin käsin paljastunutta reittä ja annan satunnaisen suukon myös reidelle. Voi luoja kun sukkahousujen verhoamat pehmeät reidet tuntuvat kiihottavalta! Antaisin mitä tahansa jos saisin kunnolla ahmia tuota suloutta ja antaa käsieni vaeltaa vapaasti hameen alle!

Koska kiimani menee hyvän näyttelemisen piikkiin, heittäydyn yhä rohkeammaksi. Nostelen hyväilyjäni reisien välissä hieman hameen helman alle, kunnes nostaessani kättäni sormenpääni käyvät kohdassa jossa reiden sisäpinta kaareutuu. Tämä saa sähköiset aallot kulkemaan lävitseni, käteni pehmeän reiden sisäpinnalla ja Tiinan jalkoväli ajatuksen päässä sormenpäistäni! Sormeni tunnustelevat reiden sisäpuolta ahneesti toisen käden hypistellessä hameen helmaa edes takaisin. Suukottelen hameen helman juuri ja juuri peittämää pyöreän pakaran alareunaa kun Outi sanoo: \"Hienoa työtä. Pidetään tauko.\"

Nyt alkoivat tukalat paikat. Näytteleminen oli ohi ja nyt on pidettävä pokka! Tiina suoristaa helmojaan, pyyhkäisee hiuksiaan otsalta ja huokaisee pidättyneesti. Mitä! Ei kai vaan Tiinakin ollut kiihottunut kohtauksesta?!! Tällaisessa tilanteessa terve järki on maanpaossa ja sitä alkaa elätellä toivoa kaikenlaista. Pulssini hakkaa pitkälti toista sataa ja vain tiukat alushousuni estävät etumustani ponnahtamasta taivaisiin. Tässä kunnossa en pystyisi liikkumaan joten istahdan pöydän reunalle.

Käteni on vielä hameen alla pakaralla sormenpääni pakaroiden välissä. Tunnen kädelläni pehmeän pepun sulokkaat liikkeet kun Tiina laskeutuu alas päydältä. Hän vilkaisee minuun. Vedän vastentahtoisesti käteni pois Tiinan hameen alta kun Tiina kyykistyy laskeutuakseen alas pöydältä. Samassa Tiinan kengän korko jää kiinni pöydässä olevaan koloon. Tiinan toinen reisi on alhaalla ja kiinni juuttunut koukussa. Minulle aukeaa näkymä suoraan hameen alle avoimien reisien väliin kun Tiina yrittää väännellä korkoaan irti pöydän kolosta. Sukkahousuissa ei ole haarakiilaa, vaan punaisten stringien kapea kaistale näkyy selvästi ohuiden sukkahousujen läpi. Kaistale on hieman sivussa ja toinen ulompi häpyhuuli pilkottaa stringin reunan alta. Kaistale katoaa pakaroiden väliin jotka ovat pyöreät ja todella kauniit ja niitä peittää vain ohut sukkahousukangas. Ajatus siitä, että sormeni olivat hetki sitten sentin päässä tuosta jalkovälistä ei auttanut minua rauhoittumaan yhtään. Minulla kestää aivan liian kauan ennen kuin tajuan auttaa Tiinan koron irti.

Outi jakelee kommentteja ja ohjeita tai jotain, mutta minä olen muissa maailmoissa enkä tajua Outin puheesta mitään. Tiina jää punastellen viereeni istumaan ja Outin poistuttua hakemaan kahvia tokaisee:

- Onpas sulla levottomat sormet.

Nielaisen tyhjää. Aivoni halusivat tulkita sen \"käyn aivan kuumana kun hipelöit mua noin\", mutta järki sanoi sen tarkoittavan \"koetapas jätkä ottaa hieman iisimmin\". Päätin olla ainakin osittain rehellinen Tiinalle:

- Uh, tota, sä oot todella seksikäs. Jos tää menee sun mielestä liian pitkälle, niin sun pitää jutella Outin kanssa.

Tiina punastui hieman ja piti pienen tauon.

- Tee vaan niin kuin Outi sanoo.

Ei siis myönnytystä, että Tiinakin olisi kiihottunut, mutta lupa edetä toistaiseksi samaa rataa. Tiinan kasvotkin näyttävät nyt lumoavan kauniilta kun ajattelen, että käteni olivat hetki sitten tuon ihanan naisen hameen alla. Katselen Tiinan kauniita reisiä jotka nyt ovat puoliksi peitetty hameen helmalla. Äsken käteni liukuivat noilla kauniilla reisillä syvällä helman alla. Kunpa vaan Outi haluaisi jatkaa tämän kohtauksen harjoittelua!

Vastaus tulee pian Outin marssiessa huoneeseen:

- No niin. Meillä on tässä tosi intensiivistä materiaalia, hyödynnetään sitä. Otetaan sama kohtaus uudestaan. Kokeillaan semmoista, että Irmeli lämpenee räätälin hyväilyistä. Räätäli, suutelet ja hyväilet Irmeliä ja Irmeli, alat hitaasti keinuttaa lantiotasi räätälin kasvoja vasten kunnes lopuksi \"huomaat\" mitä räätäli on tekemässä ja läpsäytät tätä päälaelle. Me saadaan tästä hieno kohtaus, sekä seksikäs, että hauska. Aloitetaan kohtaus alusta.

YES! Ei voi olla totta! \"Tota...\" mutisee Tiina, nielaisee ja nousee pöydälle. Hän vetää helmojaan alas suloisten reisiensä suojaksi, hakee sopivaa asentoa ja vetää henkeä. Minä en vetänyt henkeä, taisin unohtaa hengittämisen.

Kohtaus alkaa ja lasken taas käteni Tiinan reisille. Olen aivan vauhkona jo helmaa hypistellessäni. Seison Tiinan edessä ja käteni kiertyvät Tiinan taakse. Hyväilen helman alta, toinen käteni käy reisien välissä ja pian sormeni tavoittelevat pakaran alareunaa hameen alla. Se on taivaallisen tuntuista ja jään oikealla kädelläni hyväilemään reiden ja pakaran yhtymäkohtaa helman alla. Lasken päätäni vähän alemmas ja suutelen reisiä etupuolelta helman rajasta. Nenäni on reiden ja alavatsan taipeessa ja muutaman sentin päässä häpykummusta. Tunnen lämpimän ja pehmeän reiden kosketuksen huulillani. Mielessäni välkkyy stringien alta pilkottanut häpyhuuli. Vasen käteni menee polvien väliin ja lähtee nousemaan sisäreittä pitkin ylös päin. Olen matkalla unelmien alkulähteelle... Tiina laittaa kätensä pääni päälle, kuin valmiina työntämään minut pois jos menisin liian pitkälle. \"Hienoa, intohimoista, mutta älä etene niin nopeasti\", keskeyttää Outi.

Irrotan otteeni, haukon henkeä ja lasken käteni taas hameen helmoihin. Ja tuo taivaallinen vaellus kohti Tiinan naiseutta alkaa uudestaan. Hyväilen pitkin helmaa hivuttaen sitä ylös päin ja välillä livautan käteni reisien väliin, kunnes tunnen taas reiden sisäpinnan kaareutuvan sormieni alla. Hameen helma on jo vesirajassa. Kierrän käteni Tiinan taakse ja sormenpääni liukuivat reisillä pitkin sukkahousujen verhoamien pakaroiden alareunaa. Tiinan peppu tuntuu pakahduttavan seksikkäältä, haluaisin niin nostaa käteni kokonaan pyöreän pepun päälle, minun on taisteltava jatkaakseni eteen päin ja välttääkseni Outin keskeytyksen. Etupuolella helmaa hypistellessäni hipaisen vahingossa jalkoväliä ja Tiina säpsähtää. Outin edelleen kannustaessa hipaisen uudestaan klitoriksen seutuville. Tiina nytkähtää taas.

Toistan tätä muutaman kerran ja alan laskostaa hameen helmaa vielä vähän ylemmäs. Hypistelen helmaa ja lanteiden kohdalla vien sormeni syvemmälle hameen alle. Kierrän käteni hitaasti Tiinan taakse ja lopulta käteni liukuvat hameen alla Tiinan pyöreälle pepulle. Tunnustelen vihdoinkin himoitsemiani muotoja. Vain ohuen sukkahousun peittämä pyöreä peppu kädessäni kohottaa kiimaani niin, etten voi olla suutelematta Tiinan alavatsaa. Tuon toisen käteni hitaasti etupuolelle ja liu\'utan sormeni ensin reisien väliin ja sieltä hitaasti reiden kaarelle. Painelen pehmeätä reiden kaarta ja hivutan kättäni hitaasti ylemmäs. Odotan koko ajan tuntevani Tiinan jalkovälin, ylemmäs, ylemmäs. Lopulta tunnen hipaisun sormenpäissäni. Pidän kättäni paikallaan. Tiina vaihtaa painonsa toiselle jalalle ja sormeni painautuvat Tiinan pilluun! Tuntuu kuin tämä olisi pyhä hetki.

Pyöritän sormiani varovasti. Tunnen kuinka sukkahousujen alla toinen ulompi häpyhuuli on stringien kaistaleen ulkopuolella ja hyväilen kiimaisesti häpyhuulen ja stringien rajaa. Suukottelen Tiinan alavatsaa hameen päältä ja peitän samalla käteni Tiinan jalkovälissä muiden katseilta. Tunnen miten Tiinan vartalo on jännittynyt. Outi jakelee ohjeita Tiinan replikointiin joka ei suju alkuunkaan. Tämä antaa minulle lisäaikaa temmeltää toinen käsi Tiinan pepulla ja toinen jalkovälissä.

Kierrän vasemman käteni pepulta alas reisien väliin ja ylös sisäreiden kaarelle. Hyväilen sitä jonkin aikaa ja nostan etusormeani ylös. Sormi osuu jalkoväliin stringien kaistaleen ulkopuolella olevan häpyhuulen päälle. Nostan hitaasti hieroen keskisormeni häpyhuulen päälle ja painan etusormeni keskelle Tiinan pillua. Tiinan pillu on kuuma ja kostea. Sormeilen Tiinaa molemmin käsin yrittäen hivuttaa stringien kapeaa kaistaletta sivummalle sukkahousujen alla. Tiina vaihtelee painoa levottomasti jalalta toiselle. Kuulen vaimean litinän sormieni kiemurrellessa Tiinan jalkovälissä ja haistan ihanan naisen tuoksun. Tiina on aivan märkänä.

- Nyt loppukohtaukseen, räätälin kiima yltyy, komentaa Outi.

Miten se tästä enempää voisi yltyä? Liu\'utan kättäni pitkin märkää pillua taakse päin ja kierrän molemmat käteni taakse, kunnes ne ovat hameen alla pakaroiden alareunassa. Tunnustelen hetken reisien yläosaa ja pepun alareunaa. Sitten nostan käteni hameen alla sukkahousujen peittämille pyöreille pakaroille ja ahmin niitä onnessani. Samalla suutelen Tiinan reisiä ja nenäni painelee häpykumpua hameen helman päältä. Suutelen reisiä ylemmäs, ujutan nenälläni helmaa pois tieltä ja kuin onneni täyttymykseksi painan huuleni helman alle häpykumpua vasten käsieni leipoessa pyöreitä pakaroita. Suutelen tuota ruusua kuin eläisin viimeistä minuuttiani ja vien toisen käteni pepulta Tiinan jalkoväliin.

Pillun suun kohdalla on stringeissä selvästi kostea kuoppa. Suudellen koko ajan häpykummun päältä koetan sormillani kiemurrella stringin kaistaletta syrjään sukkahousujen alla. Tiina avaa reisiään hieman ja liikuttaa lanteitaan levottomasti kasvojani vasten. Tiinan reidet jännittyvät. Onnistun saamaan sormeni stringien kaistaleen ohi pillun aukolle ja painan sormeani Tiinan pilluun sukkahousujen ohuen kankaan myötäessä. Tiina puristaa vimmatusti pakaroitaan ja tunnen reisissä tukahdutettua vapinaa. Tiina on saamassa orgasmia ja yrittää peitellä sitä!

Koetan kiemurrella sormellani sukkahousuihin reikää kun kuulen Outin toistavan:

- Irmelii, se läpsäisy. Tiina! Hei, se läpsäisy!

Tiina läpsäyttää kätensä kevyesti niskaani, painaa naamaani pilluaan vasten ja puristaa täriseviä reisiään yhteen sormieni yrittäessä tunkeutua syvemmälle ohuen sukkahousukankaan läpi kosteaan koloon.

- \"Okei, hienoa työtä! Pidetään tauko.\" komentaa Outi.

Irrottaudun todella vastentahtoisesti tuosta enkelistä. Tiina sen sijaan laskeutuu ripeasti alas pöydältä ja säntää saman tien huoneesta ulos. Menen hänen peräänsä ja löydän hänet rekvisiittavarastosta helmat ylhäällä oikomassa stringejään sukkahousujen alla. Vain lopetteleeko hän orgasmiaan? Minut nähdessään hän vetää naama tulipunaisena helmat alas.

- \"Tää menee ihan överiksi, mulla on poikaystävä.\" Tiina huohottaa. Hänen hengityksensä ei ole vielä tasaantunut.

Tiina painaa kädellään hamettaan jalkoväliinsä ja katsoo minua silmiin.

- \"Mua ei oo koskaan suudeltu... emmä voi... mun täytyy pysyä lujana\" Tiina sopertaa vieläkin hengästyneenä.

Pettymys! Olin kiimoissani elättänyt toivoa intohimoisesta rakastelusta varastohuoneessa.

- \"Voisitko räätäli tulla, mulla on sulle asiaa\" kuuluu Outin käsky ovelta.

Outi istuu huoneessaan pöydän kulmalla ja heiluttaa jalkaansa.

- \"Tuu peremälle. Sä vedit osas hienosti. Tosi intohimoista näyttelijäntyötä. Mä haluaisin vain hieman hioa rytmitystä. Tehdään niin, että hyväilet mun reisiä ja mä sanon missä tahdissa edetään.\"

Tämä ehdotus oli aivan uusi käänne. Mutta kun kerran ohjaaja käskee...

Outi on nelikymppinen muodokas nainen ja hänellä on yli polven ulottuva hame ja ihonväriset sukkahousut. \"Mitenkäs tuo pitkä hame?\" kysyn. Outi nostaa mitään sanomatta helmojaan polven yläpuolelle. Laskeudun Outin eteen ja nostan hameen helmaa. Nojaan poskeni ylempänä olevan reiden sisäpintaa vasten ja alan hyväillä toista molemmin käsin.

- \"Joo hyvä, sitten hiljaa ylemmäs... aloita hitaasti ja kiiman kasvaessa lisäät vauhtia.\"

Molemmat käteni liukuvat hitaasti pitkän hameen helmojen alle reittä pitkin ylös Outin kommentoidessa etenemistäni. Käännyn suutelemaan toisen reiden sisäpuolta ja työnnän nenälläni ja suullani helmaa hitaasti ylemmäs. Suutelen jokaisen paljastuvan senttimetrin. Outi nojautuu taakse päin eikä sano mitään. Haistan naisen kiiman lähestyessäni Outin jalkoväliä. Outi hengittää raskaasti.

Painan Outin selälleen pöydälle. Suutelen reisiä, peppua, häpykumpua ja pillun reunoja kiimaisesti joka puolelta, mutta en koske pillun keskelle vaikka Outi koko ajan voimallisemmin koettaa työntää jalkoväliään kasvoilleni. Lopulta Outi anelee minua suutelemaan pilluaan, mutta minä vain jatkan hyväilyjä ja suukottelua pillun ympärillä. Lopulta sanelen ehtoni. Haluan harjoitukset toisen näytöksen seksikohtaukseen. Sitä harjoiteltaisiin erikseen pienellä porukalla, Outi, Tiina ja minä. Outi järjestäisi Tiinalla rooliasun. Sukkahousut olisivat ohuen ohuet ja niihin tulisi etukäteen \"vahingossa\" jalkoväliin reikä. Lisäksi vaatimuksena oli pienet stringit ja halusin päästä kunnolla Tiinan jalkoväliin. Outi huohottaa \"joo, järjestyy, tuu nyt pliis!\" Painan molemmat käteni ja naamani Outin jalkoväliin.

Muutaman päivän elin kuin koomassa ajatellen Tiinan vartaloa ja mitä tuleman piti. Outi piti kuin pitikin lupauksensa ja seuraavalla viikolla meillä on treenit \"pienryhmässä\". Tiina on juuri vetämässä Outin tuomia sukkiksia jalkaansa kun tulen paikalle. En tiedä miten Outi on selittänyt tilanteen Tiinalle, mutta stringit ovat valkoiset minimaaliset narut. Näen niistä vilauksen ennen kuin Tiina suoristaa helmansa. Hame on nyt hieman pitempi ja leveähelmaisempi.

Tiina asettuu selälleen pöydälle ja minä seisomaan hänen jalkojensa eteen. Outin käskystä Tiina koukistaa polvensa ja painaa säärensä jalkoväliini. Harjoitus alkaa ja lasken käteni Tiinan reisille. Sukkahousut ovat ohuen ohuet ja silkin pehmeät ja Tiina tihkuu seksiä. Käteni naisellisen kauniilla reisillä ja Tiinan sääret painelemassa jalkovälissäni, tuntuu taivaalliselta. Hyväilen reisiä joka puolelta ja Tiina hieroo säärillään etumustani. Tiina varmasti tuntee alkavan seisokkini säärillään. Hyväilyni ja Tiinan reisien liike saavat hameen helman valumaan alas ja paljastamaan reisiä ja Tiina yrittää vähän väliä vetää helmaa reisiensä verhoksi. Hyväillessäni reisiä helma kuitenkin valahtaa alemmas ja näen välillä vilauksen Tiinan jalkoväliin. Stringeissä on pillun suun kohdalla tummempi läikkä. Onko Tiina jo kiihottunut?

Outi noudattaa sopimustamme ja komentaa minut hyväilemään yhä kiihkeämmin ja ylempää hameen alta. Käteni pyörivät Tiinan hameen alla, reisillä, käyvät lanteilla, pepulla. Outi käskee Tiinaa kääntymään vuoroin vasemmalle, vuoroin oikealle, hieromaan reisiään yhteen ja sääriä etumustani vasten. Tiinan kääntyessä pääsen vapaammin hyväilemään peppua. Stringien kaistale on lähes kateissa pakaroiden ja häpyhuulten välissä ja tulee näkyviin vasta häpykummun kohdalla. Hipaisen Tiinan jalkoväliä. Tiinan reidet pysähtyvät ja jännittyvät. \"Tämä on räätälin unelma. Tiina, sulje silmäsi ja rakastele räätälin käsiä. Kuvittele olevasi maailman seksikkäin nainan.\" Outi ohjaa. Minä en siihen mitään mielikuvitusta tarvitse. Olen monta päivää unelmoinut Tiinan vartalosta ja nyt ahmin pehmeitä suloja sydämeni kyllyydestä! Hyväilen varovasti jalkoväliä ja Tiina työntelee lanteitaan kättäni vasten.

Outin ohjaamana laskeudun suutelemaan Tiinan reisiä samalla kun hyväilen toisella kädellä pepulta pakaroiden väliin ja sieltä hitaasti kohti jalkoväliä. Ohut sukkahousukangas ei juurikaan estä sormieni liukumista häpyhuulten väliin. Tiina on selvästi siistinyt karvoitustaan viime kerrasta. Minua kiihottaa valtavasti, että Tiina on ajatellut kuinka minä koskettelen ja katselen hänen pilluaan. Käännyn suutelemaan reisien sisäpintaa ja samalla katselen sormiani uponneena Tiinan häpyhuulten väliin. Pyörittelin sormiani Tiinan jalkovälissä ja pillun suu kostuu aivan märäksi. Vien sormeni ylemmäs klitorista kohti kun Tiinä äkkiä hypähtää ja kiljaisee.

- \"Sori, en kai mä satuttanu...\" kysyn säikähtäneenä.

- \"Eeet\" Tiina huohottaa.

- \"Onko tää liian rohkeeta sulle?\" Outi menee suoraan asiaan.

- \"Eei, kyllä tää... jatketaan vaan.\" Tiina huokaisee ja koettaa suoria helmojaan.

Vien käteni taas Tiinan jalkojen väliin ja alan intohimoisesti suudella reisiä. Hyväilen toisella kädellä lanteita, peppua, joka puolelta ja suudelmani etenevät määrätietoisesti reiden sisäpintaa kohti jalkoväliä. Pian pyörittelin taas sormiani Tiinan pillussa. Sukkahousukangas on mennyt häpuhuulten väliin ja sormeillessani löydän sukkahousujen saumassa olevan reiän. En tiedä oliko Tiina huomannut reiän, joten työnnän sormeani varovasti reijästä sisään. Sormeni liukuu kuumien häpyhuulten väliin josta löydän stringien kaistaleen. Pujotan sormeni varovasti kaistaleen alle. Tiinan vartalo on pingottuneena ja lanteet nytkähtelevät pari kertaa. Tiina on saamassa orgasmia. Pidän pillussa olevaa kättä liikkumatta, hyväilen peppua ja suutelen reisiä. Lopulta siirrän stringejä häpyhuulen yli sivuun. Tiina nytkähtelee taas.

Tiinan märkä pillu on nyt avoinna kasvojeni edessä. Kosteat ja turpeat häpyhuulet kimaltelivat ohuen sukkahousukankaan alla. En tiedä tajuaako Tiina, että hänen pillunsa on paljaana edessäni, hän näyttää vain keskittyvän silmät kiinni orgasminsa pidättämiseen.

Pyöritän sukkahousujen alla olevalla sormellani häpyhuulia ja kosteat pienet häpyhuulet tulevat selvemmin näkyviin. Tiina huohottaa. Hänen klitoriksensa nöpöttää aivan sormeni edessä. Suukottelen reisien ja pillun yhtymäkohtaa kummaltakin puolelta ja liu\'utan sormeani hitaasti häpyhuulten välissä. Tiina nytkähtelee ja Outi komentaa Tiinaa naimaan kiihkeämmin. Minä hyväilen häpyhuulia ahnaammin ja koetan suurentaa reikää sukkahousuissa. Se onnistuukin ja vien sormeni pillun suulle joka on litimärkä ja auki! Tiina työntelee lanteitaan kättäni vasten. Tunnen reiden värähtelevän poskeani vasten. Pyörittelen sormiani pillun suulla ja työnnän aavistuksen Tiinan sisään. \"Eiiioooooooh\" Tiina vaikertaa. Himoitsen valtavasti työntää sormeni syvälle Tiinaan, mutta kaikki voisi mennä pieleen jos Tiina ei vielä ole tajunnut sukkahousuissa olevaa reikää.

Näykin suukkoja pillun ympärille ja hipaisin kielelläni sukkahousujen reiästä pieniä häpyhuulia. Jokaisella suukolla Tiina vavahtaa ja vinkaisee kimeästi. Hienoa, juuri noin, kehuu Outi. Muistan Tiinan kommentin ettei hänen pilluaan ole koskaan suudeltu. Pyörittelen sormeani pillun aukolla, mutten uskalla sisään kun Tiina alkaa taas vavahdella. Nyt suutelen keskelle pillua ja tutkin pillun sopukoita kielelläni. Tiinalta pääsee vapiseva \"ooooohhhh\" ja hänen lantionsa nousee ilmaan. Tiina kiljahtelee jotain käsittämätöntä. Tiinan vartalo tärisee kuin horkassa ja itsehillintäni pettää. Levitän sukkahousujen reikää ja suutelen pillua ylemmäs. Kun ensimmäisen kerran otan Tiinan klitoriksen huulieni väliin, Tiina kiljuu suoraa huutoa ja hänen koko vartalo jännittyy kaarelle. Hivelen huulieni välissä olevaa klitorista kieleni kärjellä. Tiinan vartalo tärisee ja tempoilee puolelta toiselle. Suutelen pillua estoitta joka puolelta ja pyöräytän välillä kielelläni klitoriksen ympäri. Työnnän pillun suulla pyörineet sormeni syvälle Tiinan sisään ja nuolen koko pillua. Tiinan vartalo kiemurtelee holtittomasti kasvojani vasten ja Tiina tarraa kädellään hiuksiini niin että sattuu! Sulaudun kiinni Tiinan jalkoväliin ja lanteisiin. Olemme yhtä.

Tunnen Outin avaavan vyötäni, ja kun Outi saa pujotettua housuni seisovan kaluni yli, ne valahtivat lattialle. Hamuan toisella kädelläni Outia ja löydän hameen helman. Pujottan käteni Outin hameen alle. Hamuan ylös sukkahousujen verhoamia reisiä pitkin ja jalkovälissä käteni osuu suoraan Outin märkään pilluun. Outilla onkin sukat. Sormeni luiskahtavat Outin sisään.

Tiina nytkähtelee edelleen ja suutelen ja näykin hänen pilluaan pitäen välillä lyhyen tauon. Tiina ulisee jotain mistä en saa selvää, kun Outi tunkee alleni. Tunnen sukkien verhoamien reisien ujuttautuvan omieni väliin. Jotenkin Outi saa käännettyä peppunsa etumustani vastaan ja pyörii kunnes kaluni uppoaa Outin liukkaaseen ja kuumaan pilluun. Minä en kestä enempää ja tunnen kuinka nesteni turskahtelevat Outin sisään. Outikin tulee samassa ja puristelee penistäni pillunsa lihaksilla. Näen tähtiä.

Suutelen ja nuoleskelen Tiinaa loputtomien voimakkaampien ja miedompien orgasmien aaltoillessa vuorotellen. Outi nai itselleen toisen orgasmin pikku hiljaa veltostuvalla kullillani.

Tiina on kuin voimaton märkä rätti. Lopulta hän nousee horjahdellen ylös ja sukii hameenhelmojaan alas. Hetken hän katsoo minua syvälle silmiin kauniilla vetisillä silmillään, kasvoillaan niin autuas ja herkkä ilme, että sydämessäni liikahtaa. Lasken käteni Tiinan lanteille ja suutelen häntä hellästi. Tiina vastaa suudelmaani. Vien käteni vielä hameen alle ja hyväilen Tiinan jalkoväliä. Tiina vastaa tulisella kielisuudelmalla. Outi katsoo meitä hiukset sekaisin, \"eiköhän tää harjoitus ollu tässä.\"

 

Anna palautetta: finnlegsnfeet@yahoo.com

Saapuneet palautteet:

 

FINNISH LEGS AND FEET

Kävijälaskuri