Finnish legs and feet
suomalaisten säärifanien asialla jo vuodesta 2001

 

 

Seksipäiväkirja osa 4 - Ensimmäinen kerta
Kirjoittanut: Raatikainen
Kategoria: Eroottinen tositarina

 

 

Ensimmäinen pitkäaikainen tyttöystäväni oli nimeltään Kaisa. Kun aloimme seurustella, olimme molemmat vielä neitsyitä. Ensimmäisen kuukauden aikana emme tehneet muuta kuin pussailimme ja hellimme toisiamme vaatteiden päältä. Pelkäsin aina sitä, että minulla alkaa seisomaan Kaisan seurassa ja Kaisa ajattelee, että onpa herkkä kaveri. Olin kuullut kuinka tytöt juttelivat keskenään ja nauroivat poikaa jolla oli hitaita tanssiessa alkanut seistä. En halunnut vaikuttaa yhtä herkältä kaverilta ja paineita helpottaakseni ohjelmaani kuuluikin ennen Kaisan tapaamista mielellään ainakin pariin otteeseen runkkaaminen.

Ensimmäisen kuukauden aikana emme yöpyneet yhdessä, enkä tietenkään ollut nähnyt Kaisaa vielä alasti, saati sitten koskettanut tissejä tai pillua, muuten kuin vaatteiden päältä. Kun olimme yhdessä minun tai hänen huoneessa, Kaisa ei suostunut mihinkään muuhun seksuaaliseen toimintaan kuin pussailuun ja halailuun. Usein kun istuimme sängyllä sylikkäin, hän istui polvillaan, hajareisin sylissäni ja suutelimme ja kutittelimme. Asia mikä aiheutti hänelle siinä asennossa kutkutusta, oli kun vedin hänen housujen lahkeita pohkeille ja hivelin käsin jalkoja ja sääriä. Hän kutisi hieman ja kiemurteli sylissäni aiheuttaen minulle erektion vaikka yritin sitä kyllä viimeiseen asti välttää, mutta peittelin seisokkia aina parhaani mukaan. Yksi asia minkä ymmärsin vasta aikuisena, oli kun pidemmän pussailun ja kiehnaamisen jälkeen alkoi minun mielestä haista pissa ja epäilinkin silloin aina omaa kullia tai hygieniaa. Vasta myöhemmin ymmärsin sen, että Kaisa kostui leikistä ja haju oli pillun tuoksu. En tiennyt silloin vielä mitään pillun kostumisesta naisen kiihottuessa. Paljon oli vielä oppimista!

Yksi viikonloppu alkutalvesta menin jälleen Kaisan kotiin kylään. Oli ensimmäinen pakkaspäivä. Sovimme jo etukäteen puhelimessa, että käydään jälleen ensin ulkoiluttamassa heidän koira. Kun saavuin pihaan, Kaisa oli jo ulkona koiran kanssa valmiina. Kävimme pitkällä kävelyllä ja lenkki kesti pari tuntia. Tulimme koiran kanssa takkahuoneen kautta sisään ja riisuimme ulkovaatteet. Toppahousujen alla Kaisalla oli mustat sukkahousut. En ollut ennen nähnyt häntä edes ilman päällyshousuja. Sukkahousut myötäilivät vartaloa, takapuolta ja jalkoja ja näyttivät kaikki naiselliset kaaret ja muodot. Siirtyessämme hänen huoneeseen tuijotin vain sukkahousujalkoja ja pyöreää persettä. Paksu pusero ylettyi vain hieman perseen päälle ja puolet pakaroista oli näkyvissä. Pyöreä perse, pitkät hoikat jalat, naiselliset muodot sukkahousuissa oli sillä hetkellä minulle uutta ja aiheutti voimakkaita fiilareita niin ala kuin yläpäässä. Heti huoneessa hän puki valitettavasti collegehousut jalkaan. Olin pettynyt, mutta Kaisan muodot sukkahousuissa jäivät kyllä mieleen ja lisäsivät painetta ensimmäiseen yhdyntään.

Kerran sitten, yksi ilta kun olimme Kaisan huoneessa. Ovi oli suljettu ja halailimme ja pussailimme Kaisan sängyssä. Aloin pikkuhiljaa koskettella puseron päältä rintoja, ei vastustusta, rohkaistuin ja ujutin käteni Kaisan puseron sisään, paljaalle vatsalle, ja siitä ylöspäin rinnoille, ei vieläkään vastustusta. Siirsin ohuita rintsikoita ylöspäin ja löysin kiinteät rinnat ja kovana nöpöttävät nännit. Minulla viisari värähti ja kulli oli jäykkänä housuissani. Koskettelin rintoja ja Kaisa työnsi oman jalkansa reiteni väliin. Se tuntui kullissa hyvältä. Rohkaistuin jälleen lisää ja kuljetin kättäni alaspäin kohti Kaisan jalkoväliä. Avasin housujen napin ja vetoketjun, ei vastustusta, suutelu muuttui kiihkeämmäksi. Laskin hieman housuja alaspäin, että sain käden housujen sisään ja siitä pikkuhousujen sisälle ja karvoitukselle.

Samaan aikaan Kaisa rohkaistui ja toi kätensä etumukselleni. Minulla seisoi ihan täysillä. Tuntui, että saattaisin laueta pelkästä kiihotuksesta. Kaisakin kiihottui selvästi kun huomasi etumustani koskettaessaan seisokkini ja molempien otteet kävivät ensimmäistä kertaa tavallista rohkeammiksi. Hän puristeli jäykkää kullia housun kankaan läpi ja minä pidin kättä hänen pikkuhousujensa sisällä. Karvoitus tuntui jännittävältä. Työnsin kättä vielä syvemmälle haaroihin, iho tuntui kivan pehmeältä ja sileältä. Vein sormea vielä pikkuisen alemmaksi ja hups, sormi luiskahti liukkaaseen tiukkaan koloon. Kaisa vavahti. Huohotimme molemmat kiihkoissa, tuntui että tulen juuri sillä hetkellä housuihini. Työntelin sormea pimpissä edestakaisin. En tiennyt silloin vielä klitoriksesta tai mistään muustakaan mitään ja sormetinkin vain reikää. Minä olin seksikasvatukseni saanut saksalaisista ja hollantilaisista pornofilmeistä, missä ensin otettiin suihin, naitiin ja lopuksi lauettiin naisen kasvoille. Naisen klitoriksesta, kovettuvista nänneistä, naisen orgasmista, g-pisteistä tai naisen ejakulaatiosta en ollut koskaan kuullutkaan.

Ähisimme kuumissamme ja sormetin pimppiä. Yhtäkkiä Kaisa puristi jalat tiukasti yhteen lopetimme sillä kertaa äkisti siihen. En tiedä mitä tapahtui. Lisäksi, asiasta ei koskaan yhdessä puhuttu, mutta kun menin sitten hetken päästä vessaan kuselle, niin huomasin, että kädessä ja sormissa, ja kynsien alla oli kuivunutta verta. Uskon että vein sormillani hänen neitsyyden. Pesin kädet enkä koskaan ottanut asiaa puheeksi, eikä hänkään siitä koskaan mitään maininnut. Sormet tuoksuivat kuitenkin ihanasti pillulle, ja se tuoksu oli aivan taivaallinen. Omat alushousuni olivat tahmaiset runsaasti valuneista kiimatipoista. Sillä kertaa ei tapahtunut enää mitään muuta.

Yksi viikonloppu alkoi sitten jälleen tapahtua. Kaisa sai ensimmäisen kerran luvan tulla minun luokse koko yöksi. Ilmassa oli jännitystä. Makoilimme illalla huoneessani ja katselimme matkateeveetä. Isäni koputti oveen ja tuli kysymään, että käymmekö saunassa. En tiennyt heti mitä vastata ja sovimme, että ilmoitamme myöhemmin. Neuvottelin asiasta Kaisan kanssa. Ensin hän vastusti asiaa, mutta jonkin ajan päästä hän sanoi, että no voisi hän sittenkin käydä. Kyllä alkoi jännittää. Muistan, että eniten pelkäsin sitä, että jos kulli alkaa seistä ja Kaisa näkee sen. Tunnin päästä äitini koputti oveen sanoen, että sauna on vapaa ja toi Kaisalle pyyhkeen.

Riisuuduimme huoneessani. Vatsanpohjassa kutisi ja jännitti. Kaisan riisuessa farkut pois, hänellä oli siellä alla ihon väriset sukkahousut jotka hän riisui jalastaan. Kuola valui suupielestäni. Sitten hän riisui puseron ja rintsikat pois ja näin ensi kerran kunnolla hänen hoikan ylävartalonsa ja rinnat. Huh! Lopuksi kun hän vielä riisui pikkuhousut pois, kylläkin piilossa pyyhkeen alla, palleissani värisi. Ja sitten saunaan. Vilkuilin saunassa ja pesuhuoneessa hänen vartaloaan, se näytti täydelliseltä. Ihana tiukka perse, naisellinen lantio. Huomasin, että Kaisa loi myös nopeita katseita kulliini ja perseeseeni. Onnistuin välttämään erektion vielä saunan aikana, vaikka kullini oli koko ajan hieman turvoksissa ja alaviistoon jäykkänä. Kulli on niin herkkänä, että siihen ei olisi tarvinnut muuta kuin puhaltaa niin se olisi ollut pystyssä. Eroottisin saunominen koko elämäni aikana.

Saunan jälkeen menimme huoneeseeni ja laitoin oven kiinni. Olimme sanaakaan sanomatta Kaisan kanssa heti samalla aaltopituudella. Menimme saunakuumina ja vielä hiukset märkinä sängylle makaamaan. Pussasin häntä, Kaisa suuteli takaisin ja pling, kulli oli jäykkänä pystyssä. Olimme molemmat heti ihan kiihkossa. Avasin hänen pyyhkeen, Kaisa teki minulle samoin, suutelimme kiihkeästi ja koskettelin hänen rintoja ja puristelin pakaroista. Vein käden Kaisan jalkoväliin ja sormetin liukasta tiukkaa reikää. Kaisa otti kiinni kalustani ja puristeli sitä. Luulen ettei hän silloin vielä tiennyt mitä on kullin edestakainen runkkaaminen, eikä osannut tehdä sitä oikein, mutta tunne alapäässäni oli kuitenkin uskomaton. Ensimmäistä kertaa tyttö kosketti pehmeällä kädellään paljasta kulliani. Ote tuntui niin silkkiseltä ja hellältä verrattuna oman käden runkkaukseen ja kulli seisoi ihan kivikovana ja paine kasvoi. Oli kuin kuumia hiiliä olisi ollut syvällä nivusissani, vatsa ja reisilihakset kuumenivat ja se tuntui niin taivaalliselta, että unohdin kokonaan vanhempani ja voihkin ja huohotin ääneen. Täydellinen tunne. Kaisan käden puristus kaluni ympärillä oli pehmeä, melkein liian hellä. Leijuin kuin jossain seitsemännessä taivaassa ja aloin liikuttaa lantiota edestakaisin sen verran, että kulli liikkui hänen kätensä sisällä ja esinahka liikahteli hieman. Tuntui ihan tajuttoman hyvältä.

Suutelimme kumpikin ihan kiihkoissa ja työnsin siinä samalla sormea Kaisan reikään. En tiedä kauanko nautintoa jatkui, mutta se vain voimistui ja voimistui. Lopulta nautinto oli jo melkein kipua nivusissani. Liikutin lantiota voimakkaammin Kaisan kättä vasten ja hänkin alkoi päästä jyvälle kullin runkkauksesta. Hän puristi kättään voimakkaammin ja työnsi hieman vastaan. Esinahka liikkui kunnolla pois terskan päältä ja se riitti minulle. Kulli aloitti voimakkaan sykähtelyn ja spermaa suihkusi lasteittain sängylle ja Kaisan päälle. Minä olin seitsemännessä taivaassa. En tiedä tiesikö Kaisa miehen siemensyöksystä silloin vielä mitään vai tuliko asiasta oppitunti nyt ensimmäistä kertaa suoraa käsille, syliin, tai luuliko hän ensin, että kusin hänen päälleen, en tiedä? Siitäkään asiasta ei koskaan puhuttu keskenämme, mutta minä olin ainakin onnellinen. Olin lauennut ensi kertaa naisen käsissä.

Samaisesta kullin kädellä runkkaamisesta sainkin nauttia uudestaan vielä samana iltana, ja yöllä, ja seuraavana aamuna ja muutamina muinakin viikonloppuina iltoina ja aamuina harjoituksena ennen ensimmäistä yhdyntäämme. Ja sehän sopi kyllä minulle. Ja jollei hänen äitinsä ollut aiemmin kertonut Kaisalle kukista ja mehiläisistä, tai jos sen hetkinen oppi oli tullut jostain Reginasta (joita hänellä oli huoneessaan kasoittain), tai muusta naisten lehdestä, niin nyt miehen laukeaminen ja runkkaus tuli ainakin todella tutuksi. Ja joka kerta Kaisa iloinen ja onnellinen kun sai minulta sperman lentämään. Suihin ottoa hän ei koskaan kuitenkaan suostunut edes kokeilemaan.

Siitä hetkestä eteenpäin puhuimme entistä enemmän seksistä ja tulimme siihen tulokseen, että molempia halutti kokeilla oikeaa seksiä, yhdyntää. Niinpä hän kävi salaa vanhemmiltaan varaamassa ajan tutkimuksiin, että sai e-pillerit. Odotus oli tuskaa. Aloimme tapailla myös viikolla. Halutti vietävästi seksiä, mutta onneksi Kaisa kyllä ihan kiitettävästi aina helpotti paineitani runkkaamalla minua milloin missäkin. Usein makasin selälläni sängyllä ja hän istui puoleksi päälläni vyötäröni kohdalla, jalka vatsani yli ja kaivoi jäykän kullin housuista ja päästi paineet ulos vatsalleni.

Koitti sitten sekin päivä, että vihdoin ja viimein hän kävi ostamassa e-pillerit. Ensimmäinen yhdyntä oli Kaisan huoneessa, koulun jälkeen, vanhempien ollessa vielä töissä. Hän sanoi, että ensimmäinen kerta pitää olla erikoinen. Meidän pitää olla toisillemme helliä ja varovaisia. Muistan ajatelleeni, että mitä helvetin käsikirjoitusta tässä nyt pitää alkaa noudattamaan, erikoinen, hellä, varovainen. No mitäpä ei teinipoika tekisi pillun eteen. Ovet lukkoon, verhot kiinni, valot pois.

Riisuimme itsemme hämärässä alastomiksi ja kulli oli valmiiksi pystyssä. Enää erektio Kaisan edessä ei nolottanut, päinvastoin. Kietouduimme yhteen peiton alla himokkaasti suudellen. Kaisalla oli kiire ja hän veti minua heti itsensä päälle ja levitti jalkojaan. Nyt se siis tapahtuu. Minulla oli etukäteen melkoiset suorituspaineet siitä, että saanko työnnettyä kullini hänen sisään ja mahtuuko se sinne ennen kuin erektio katoaa ja mitä jos laukean heti samalla kun kulli menee sisään.

Tein niin kuin filmeissä ja ohjasin kädellä kullia häpyhuulille ja työnsin varovasti. Moka! Ilman esileikkiä Kaisan runsaat ulkonevat häpyhuulet olivat vielä liimaantuneet yhteen ja reikä tuntui olevan kadoksissa. Pieni paniikki alkoi jo hiipiä mieleeni, että seisokki katoaa jos en saa vietyä kullia nopeasti sisään. Uusi yritys. Liikutin kädellä terskaa häpyhuulissa ylhäältä alas ja huomasin, että vasta nyt kulli meni kunnolla häpyhuulten väliin ja sieltähän sitä liukkauttakin alkoi löytyä. Työnsin jälleen varovasti. Kaisa oli tiukka ja aluksi tuntui, että kulli ei mene sisään, työnsin uudestaan, ja niin pillu antoi periksi ja kullin pää luiskahti tiukasta aukosta sisään. Pillu puristui tiukasti terskan ympärillä ja Kaisan ilme oli hieman tuskainen, mutta hän ei sanonut kuitenkaan mitään. Sisällä oli liukasta ja aloin työnnellä rauhallisesti edestakaisin. Muistan taas että ajattelin; ai tältäkö se nyt sitten tuntuu, pillu oli kuuma, tiukka ja liukas, hmm, onko tämä nyt kuitenkaan niin ihmeellistä. Sitten jossain vaiheessa naintia mielessäni pyöri ajatus, että turhaan jännitin ennenaikaista siemensyöksyä ja että tämähän sujuu ihan hyvin.

En ollut ensimmäisellä kerralla henkisesti mukana seksissä ollenkaan (eikä varmaan Kaisakaan, luulen että häneen sattui) vaan mietin koko ajan suoritukseen ja tekniikkaan liittyviä asioita, ensimmäinen kerta oli pelkkä suoritus. Kuitenkin jonkin ajan päästä palleissa alkoi tuntua itsetyydytyksestäkin tuttu kutina. Kiihdytys ja muutama rajumpi työntö ja minulta lensi. Olin saanut monet kerrat enemmän seksuaalista tyydytystä pelkästään katselemalla Kaisaa, kuin nyt kullin ollessa hänen sisällään. Ensimmäinen kerta ei ollut kovin ihmeellinen kummallekaan. Kaisan runkkaukset kädellä olivat tuntuneet paremmilta. Pääasia, että olin päässyt neitsyydestä ja sain vielä kunnon siemensyöksyn ja tulin naisen sisälle. Paineet olivat nyt pienemmät kun ensimmäinen kerta onnistui.

Joidenkin harjoituskertojen jälkeen aloimme molemmat nauttia seksistä enemmän ja silloin naitiin yleensä kaksi kertaa aina peräjälkeen. Kun ensin laukesin hänen sisälle, pystyin ja halusin yleensä jatkaa naimista ilman, että seisokki katosi välillä. Pillu tuntui todella mahtavalta yhden spermalastin ollessa jo sisällä liukasteena. Parhaimpina päivinä muistan, että jos oli ns. teinikrapulapäivä, eli perjantai iltana oltiin oltu ulkona, niin lauantaina naitiin sitten heti aamusta kerran tai kaksi, päivällä ennen ja jälkeen päiväunien ja illalla ennen nukkumaanmenoa. Eipä voi sanoa, että olisin ollut puutteessa. Seurustelu jatkui vuosia ja muutettiin yhteiseen asuntoon. Ja seksi tietenkin parani koko ajan. Pelkkä yhdyntä kesti joskus parhaimmillaan tunnista puoleentoista ja rakastelut olivat nautinnollisia ja opettavaisia.

Nykyään kun naisten ejakulaatiosta (siemensyöksy orgasmin yhteydessä) on alettu puhumaan enemmän julkisuudessa, niin mieleeni palautui eräs asia mikä tapahtui Kaisan kanssa useasti. Kun rakastelu kesti riittävän pitkään, ja naitiin monissa eri asennoissa niin Kaisa ejakuloi saadessaan toisen, kolmannen orgasmin. Vaikka hän oli koko ajan enemmän tai vähemmän märkä niin jossain vaiheessa rakastelua hän aina niin sanotusti tulvi yli. Pornoelokuvista tuttua ejakulaatio suihkua ei lentänyt, mutta orgasmin yhteydessä Kaisa tuli yhtäkkiä niin liukkaaksi, vetiseksi ja märäksi kirkkaasta nesteestä, että lakana kastui jalkapallon kokoiselta alueelta hänen perseensä alta ihan märäksi. Silloin ajattelin että hän vain kiihottui niin paljon että pillusta virtasi nesteet lakanoille asti, mutta nykyään uskon että se oli tämä vasta ihan viime aikoina tutummaksi tullut naisen ejakulaatio? Kohdalleni ei ole vielä sattunut toista naista joka saisi yhdynnässä noin märän orgasmin. Kaisa on ainoa nainen kenen kanssa olen ollut, joka ejakuloi oikeasti kunnolla pitkissä yli tunnin kestävissä sekstailuissa.

 

Anna palautetta: finnlegsnfeet@yahoo.com

Saapuneet palautteet:

 

© Finnish legs and feet omaa tuotantoa

FINNISH LEGS AND FEET

Kävijälaskuri