Finnish legs and feet
suomalaisten säärifanien asialla jo vuodesta 2001

 

 

 

Seksiä koiran kanssa
Kirjoittanut: Minttunen
Kategoria: Eroottinen tarina / Fetissit / Eläinseksiä / Tositarina?

 

 

I say it is weird but
I didn't say i wouldn't do it

Ensimmäisessä oikeassa parisuhteessani poikaystäväni ei koskaan nuollut pimppiäni enkä minä ollut koskaan ottanut penistä suuhuni, siemensyöksystä puhumattakaan. Tyydytimme toisiamme ainoastaan käsin tai yhdynnässä.

Aikaisempi koirani teininä ei ollut millään tavalla kiinnostunut pimpistäni. Sitten teini-iän jälkeen 16 iässä ostin ihan oman koiran, mustan labradorinnoutajan. Koira oli minulla ollut jo vuoden ja sitten mukaan tuli poikaystäväni jonka kanssa tietysti rakasteltiin monta kertaa viikonloppuisin ja omaan opiskeluasuntooni muutettuani viikollakin. Koira oli kuitenkin tottunut nukkumaan kanssani samassa sängyssä ja katsoi ja nuuski kilpailevaa urosta ja aluksi epäilevästi, ei sen enempää. Koira nuoli usein pikkuhousujani haaroista jotka olin illalla riisunut lattialle myttyyn koska nukun aina alasti.

Kerran olohuoneessa levitimme vieraspatjat päällekkäin lattialle ja katselimme tv:tä. Aika nopeasti se johti rakasteluun ja poikaystäväni pani minua lähetyssaarnaajassa, minä jalat pystyssä. Yhtäkkiä koirani ilmestyi taaksemme ja nuoli poikaystäväni takapuolta. Poikaystävä ponnahti ylös, "EI SAA, POIS". Koira murahti ja alkoi nylkyttää poikaystävääni, "NYT POIS HELVETTIIN SIITÄ" hän huusi. Hieman loukkaannuin koska hän huusi minun koiralleni. Poikaystävä jatkoi panemista ja sai orgasminsa. Minulle jäi paha mieli hänen huutamisesta koiralleni.

No unohdin sitten koko asian.

Näin yksi yö ihanaa unta kuinka rakastelimme poikaystäväni kanssa ja hän nuoli minua. Ihanaa hän nuolee minua <3 Jossain kohtaa tajusin, että näen unta ja että olin kuitenkin saamassa orgasmin. Heräsin, avasin silmäni ja kauhistuin. Koira seisoi kylkeni vieressä ja nuoli jalkoväliäni. Toinen jalkani oli koukussa ja peitto pois. Koiran korvat hivelivät sisäreisiäni ja kieli lipitti haaroja. Tunsin pimpissäni tavatonta nautintoa koska orgasmi oli niin lähellä.

Kieli nuoli pimppiä ja ennen kaikkea häpykumpua ja klitorista. Jalkoväli oli litimärkä kiihottumisesta tai koiran kuolasta ja seksiunestani johtuen. Seksiuni alkoi varmaan juuri koiran ansiosta. Sitten kun heräsin kunnolla, koirani huomasi, innostui ja tuli nuolemaan kasvojani. Minusta tuntui kuitenkin, että olin jo unessa niin lähellä orgasmia että oli pakko hoitaa homma loppuun käsin. Aloin masturboida mihin koirani vastasi seuraamalla kättäni. Se alkoi jälleen nuolla kättäni ja pimperoa ja samalla muistin, että olin lukenut että koiran suu on puhtaampi kuin tavallisen ihmisen suu koska se läähättää suullaan ja bakteerikanta suussa on ihan eri, ei ihmiselle vaarallinen, toivoin ainakin niin. Muistin myös lukeneeni, että teinitytöt antoivat nuolettaa pimppiänsä koirallaan pikkuhousujen läpi tai rohkeimmat suoraan paljaaseen pimppiin.

Koira seurasi kättäni. Kun masturboin pimppiä, se nuoli kättäni ja pimppaa. Kun laitoin pimpin limaa vatsalleni, se nuoli siitä. Kun sivelin pimpin tuoksua rintoihin, se nuoli rintoja ja kasvojani. Ainoa huono oli, että tassut ja kynnet raapivat vartaloani. Vedin peiton päälleni mutta jätin pimpin paljaaksi ja jatkoin masturbointia jalat koukussa. Koira kierteli ympärilläni, päälläni ja alkoi sitten jälleen nuolla haarojani. Pyöritin klittaa ja koira nuoli kättäni ja kieli osui myös häpyhuuliin ja välillä myös sinne väliin kostean kuonon kutitellessa kivasti. Katsoin koiran alle ja pallit ja siitin oli verisuonet pullollaan punaisena, ulkona ja penis valui limaa. Sinä yönä se kiihotti minua vaan lisää. Se oli uutta, jännää ja salaista. Jatkoin masturbointia ja hetken päästä sain rajun ja pitkän orgasmin. Voihkin ääneen ja koira tuli taas nuolemaan kasvojani. "Kiitos hyvä poika" kiitin koiraani orgasmistani.

Koiran penis oli yhä punaisena ulkona eikä se vetäytynyt sisään. Päätin kokeilla voinko helpottaa koiran oloa koska se oli aiemmin antanut minulle nautinnon. Hain ruokaöljyä ja laitoin pyyhkeen sänkyyn ja koirani makuulle viereeni ja liukastin öljyllä kikulin ja aloin hieroa. Koira alkoi läähättää kuin nautinnosta mutta en sitten tiedä nauttiko se. Jatkoin kuitenkin kikkelin hierontaa ja sieltä roiskui kirkasta nestettä. Koiran läähätys koveni. Sitten kikulista tuli valkoista siemennestettä.

En uskaltanut kertoa tästä kenellekään enkä ainakaan poikaystävälleni. Kun tyttöystäviäni kävi kylässä, koira kävi pöydän alta nuuskimassa haaroja. En torunut koiraani vaan kutsuin sen pois ja naureskelin, että se haistaa menkat tai muuten vaan kiinnostunut tuoksuista. Yksi ystävistäni sanoi "Oishan sillä pitkä kieli, hahhaa". "Niin olisi hahaa" ja poskillani tunsin kuumotusta ja punaa ja pimpissä kostui. Ystäväni lähdettyä koirani sai jälleen auttaa minua saamaan orgasmin.

Taas yksi kerta kun rakastelimme poikaystäväni kanssa minun ollessa päällä. Koira tuli taaksemme ja nuoli minua pyllystä. Pyllistin enemmän poikaystäväni päälle ja koira nuoli pyllyreikääni. Kohta kieli osui myös poikaystävän penikseen ja hän potkaisi koiraani ja huusi "HELVETTIIN SIITÄ".

Koira vingahti ja poistui sängystä. Minulta meni fiilikset ja nousin pois poikaystävän kalulta. "ET SAA POTKIA SITÄ. EI SE PAHAA TARKOITA". "Se haistaa seksin ja sekoaa varmaan tuoksuista."

Poikaystävä säikähti huutoani. Fiilis oli mennyt molemmilta. Pyysin koiran takaisin sänkyyn ja sanoin poikaystävälle, että voi lähteä ihan rauhassa heti kotiinsa.

Kävin iltalenkillä ja illalla oli paha mieli riitelystä. Koira nukkui lenkin jälkeen levällään makuuhuoneen lattialla kun menin sänkyyn. Riisuin itseni alastomaksi niin kuin aina nukun. Sitten muistin uudestaan, että jotkut teinit nuoletuttaa pimppinsä koiralla pikkuhousut jalassa. Ehkä se olisi turvallisempaa. Puin käytetyt pikkuhousut takaisin jalkaan ja kutsuin koiraa kanssani sänkyyn. Se heräsi ja tuli sänkyyn mutta laittoi jalkopäähän nukkumaan kuten tavallisestikin. Nyyh. Aloin pyörittää klitorista pikkuhousujen alta ja mietin välähdyksiä seksifantasioistani ja alkoi tuntua niin ihanalta, että vedin jalat koukkuun ja voihkailin hieman. Koirakin havahtui ja tuli nuolemaan kasvojani. Laitoin pimppini tuoksua rintoihini. Jälleen se seurasi kättäni ja nuoli sormia ja rintoja. "Hyvä seuraa kättä, hyvä poika" Tuntui niin hyvälle. Nännit nöpöttivät punaisina. Halusin lisää. Vein käden pikkuhousujen sisään ja otin häpyhuulten välistä kosteaa limaa ja pyyhkäisin sen pikkareiden päälle. "Seuraa kättä, hyvä poika... Seuraa kättä."

Koira siirtyi nuolemaan pikkuhousuja mutta talloi minua. Vedin peiton vatsani päälle ja käteni taas peiton alta pikkareiden sisään klitorikselle. "Seuraa kättä... Seuraa kättä. Juuri noin, hyvä poika" Koira nuoli sormiani pikkareiden päältä. Siirsin sormia ja se nuoli häntä heiluen pikkuhousujen läpi klitorista ja häpyhuulia. "Ah Aah" äännähdin ja koira siirtyi taas nuolemaan kasvojani. Halusin saada orgasmin! Nostin pyllyä ja riisuin pikkuhousut pois. "Tänne alas, seuraa kättä" Pyöritin klitorista ja koira alkoi oppia nopeasti kuten muutkin temput mitä olin opettanut ja siirtyi häntä vispaten nuolemaan haarojani. Kieli lipoi klitorista ja toinen tassu tuli päälleni ja se jatkoi nuolemista. "Hyvä poika juuri noin, seuraa kättä." Tunsin kostuvani ihan märäksi ja aloin pyörittää klitorista. Vedin jalat ihan koukkuun ylös ja sitten lähes spagaatiin sivuille. Koira siirtyi jalkoväliin ja lipitti kielellään, piti taukoa, huohotti ja lipitti taas. Pyöritin klitorista ja räjähtävä ihana orgasmi värisytti koko vartaloa.

Muutamassa päivässä saatiin sovinto aikaan poikaystävän kanssa ja hän lupasi ettei huuda minulle, eikä koiralle eikä potki sitä.

Sovintoseksi oli tietysti väistämätöntä. Poikaystävä rakasteli minua ihanasti ja päästi spermat sisääni. Jäin orgasmitta ja halusin lisää. Poikaystävä otti minut kainaloonsa ja halailimme ja pussailimme. Hetken päästä sainkin hänelle uuden erektion aikaiseksi ja nousin hänen päälle. Rakastelimme ratsastaen kun tunsin koiran kielen lipaisun ristiselässäni. Sanoin poikaystävälle että laitetaan peitto hänen jalkojen päälle ettei koiran kynnet raavi. Hän ei huutanut eikä suuttunut. Laitoimme peiton jaloille ja jatkoin ratsastamista. Koirani katosi hetkeksi ja kuulin keittiöstä veden lipittämistä. Poikaystävän päällä ratsastaessa mietin kuinka märkä kieli nyt mahtaa olla. Kiihotuin ja suutelin poikaystävää kiihkeämmin pyllistäen pyllyä. Kohta koira tuli takaisin ja sanoin "Seuraa kättä" ja vein käden pyllyreiälleni. Poikaystävä kysyi mitä seuraa kättä? Mitä tarkoitat? Sanoin, että "sun on pakko nyt luottaa muhun"."Seuraa kättä". Koira tuli taakseni ja nuoli pyllyreikääni, sitten pimppaani ja osui varmasti poikaystävän spermaiseen kaluun jota valui sisältäni ja poikaystävän palleihin. Koira lipitti minua ja poikaystävää ja minua se kiihotti. "Ah ah ah" huohotin kun tunsin poikaystävän kalun pimpissäni ja koira nuoli pyllyäni, pyllyreikää, ristiselkää, pakaroita. "AAAAH" ensimmäinen yhdyntäorgasmi pitkästä aikaa.

Muutaman päivän päästä rakastimme ahtaalla sohvalla. Koira hypähti sohvalle ja poikaystävän taakse ja murisi ja nylkytti poikaystävän jalkaa ja nuoli takapuolta. Odotin hänellä jälleen menevän hermot mutta hän hillitsi itsensä. Koira jatkoi nylkyttämistä ja nuolemista ja rentouduin ja tunsin ajoittain koiran märän kuonon pimpillä, kielen pillullani. Poikaystävä jatkoi panemistani mutta koira myös jatkoi nylkyttämistä ja siirty nylkyttämään poikaystävän takapuolta. "Ei JUMALAUTA, jossain se raja menee, pois pois!" Koira yritti työntää kikkeliä poikaystävän kertoman mukaan peräreikäänsä. Hän nousi ja työnsi koiran pois. Sanoin "Älä, mä tulen sun päälle"

Jatkoimme rakastelua ja poikaystäväkin tyyntyi. Pyllistin kunnolla ratsastaessani poikaystävän kalulla ja koira tuli taas taaksemme ja nuoli meitä pyllystä ja poikaystävän peniksestä ja palleista. "OI OI AH" aloin voihkia ja poikaystäväni yhtyi nautintooni ja nautti ääntelystä päätellen itsekin. Koira innostui myös kun sitä ei torjuttu eikä potkittu pois. Poikaystävä allani, koira nuoli pyllyäni. Hetken päästä se nousi taakseni, tassut lantiolleni ja yritti työntyä kikkelillä pyllyyni ja poikaystävän kalun kanssa pilluuni. "AAH AAAAH TULEN" huusin ääneen kun sain orgasmin.

Puhuimme poikaystävän kanssa tosi paljon asiasta ja hän jätti minut. Liian outoa!

Like i said, it is weird but,
I didn't say i wouldn't do it ever anymore.

 

Anna palautetta: finnlegsnfeet@yahoo.com

 

Saapuneet palautteet:

 

FINNISH LEGS AND FEET

© Finnish legs and feet omaa tuotantoa