Finnish legs and feet
suomalaisten säärifanien asialla jo vuodesta 2001

 

 

Seksiä autossa
Kirjoittanut: Vuorotyöläinen
Kategoria: Eroottinen tositarina

 

 

Olin tulossa yövuorosta kotiinpäin. Pääsimme lähtemään työpaikalta hieman aikaisemmin kuin tavallisesti, koska pomo oli antanut meille yöksi urakan, jonka päätyttyä saimme lähteä kotiin.

Kello oli noin 4 aamulla ja ajelin autollani kotia kohti. Liikenne oli lähes olematonta. Oli loppukesää ja yöt alkoivat olla jo aika pimeitä, niin pimeitä, että katuvalot paloivat öisin. Kaukaa näin kuinka taksi tuli sivutieltä päätielle ja kääntyi minua kohti. En miettinyt sitä heti sen enempää. Ihan normaalia, että taksit ajelevat aamuyöstä kun kuskaavat humalaisia kotiin. Tullessani risteykseen mistä taksi oli juuri kääntynyt, huomasin nuoren tytön seisoskelemassa keskellä tietä, korkokengät kädessä. Ensin vain vilkaisin tyttöä ja ajoin risteyksen ohi. Sata metriä eteenpäin ajettuani mieleeni tuli, että kello on neljä aamulla. Olikohan tytöllä joku hätänä kun seisoi kengät kädessä keskellä tietä. Ja toisekseen, kun taksi oli tullut juuri samasta risteyksestä. Jokin oli nyt pielessä. Jarrutin, pysäytin auton ja käänsin ympäri. Ajoin takaisin tytön luo. Ajovalojen valaistessa hänet, huomasin, että valkoiset hiukset hapsottivat sekaisina sinne tänne, valkoinen napillinen pusero repsotti osittain auki. Päällä oli minihame ja jalassa olevat mustat tiheäreikäiset verkkosukkahousut näyttivät paikoin hieman rikki.

Pysähdyin tytön viereen ja avasin ikkunan.
"Hei, onko kaikki kunnossa?"
Tyttö nosti katseen minuun ja hymyili väsynyttä hymyä. Juuri sellaista mistä näki, että hän oli juonut ja juhlinut liikaa.
"Eii ole kaikki hyvin" hän vastasi ja jatkoi, "Paska taksi pudotti mut välille kun ei ole lompakkoa eikä rahaa, eikä puhelinta"

Mietin hetken että vastaanko vain okei ja ajan pois paikalta. Tyttö oli kyllä humalassa, mutta muuten kai ihan okei että mistään hengenhädästä ei ollut kysymys. Tyttö oli vain niin kännissä, että oli sen näköinen kuin olisi joutunut pahemminkin kohdelluksi. Mietin asiaa hetken ja päätin sitten, että ei ole turvallista jättää häntä hortoilemaan aamuyöstä laitakaupungille tuossa kunnossa. Tulisi pian syyte heitteillejätöstä. Niinpä kysyin tytöltä,

"Minne olet menossa? Voinko tarjota kyydin?"
Tyttö vastasi yhtään miettimättä,
"Jihuu vie mut kaverin luo"

Hetkeäkään miettimättä hän oli tulossa kyytiin ja kiersi hoipertaen auton etukautta pelkääjän puolelle ja avasi oven. Valot syttyivät sisätiloihin ja tyttö nousi kyytiin ja heitti korkkarit lattialle jalkatilaan.

Ihan kivan näköinen pakkaus, mutta aika kännissä. Valkoiset hiukset oli kyllästetty jollain hiuslakalla ja oli ehkä tarkoituskin, että ne hapsottivat joka suuntaan. Kasvot olivat aika söpöt. Mieleen tuli heti lähinnä joku peikkotyttö. Tämä peikkotyttö oli vain juonut liikaa ja oli myös hieman kylmissään,

"Laita lisää lämpöä, paleleeee!" hän sanoi ensimmäiseksi.

Käänsin lämmityslaitteen kuumalle ja lisäsin tehoa. Autoon levisi tytöstä heti aika miellyttävä hajuveden tuoksu.

"Minne ajetaan?" kysyin

Hän kertoi kaupunginosan missä kaveri asui. Aikamoinen ylimääräinen mutka tulisi lisää minun kotimatkaan, mutta kun jo lupasin niin käännyin takaisin päätielle ja lähdin ajamaan tytön kaverin kotia kohti.

"Onko sun kaveri vielä hereillä?", kysyin
"On se, siellä o bileet"
"Mutta kello on jo yli neljä"
"On siellä bileet, vie mut vaan sinne"

Matka eteni kilometri kerrallaan sujuvasti kun muuta liikennettä ei ollut lähes nimeksikään. Juttelumme perustui lähinnä siihen, että kyselin tytöltä iltaan liittyviä asioita niin kuin missä hän oli ollut ja mitä juonut. Sekin selvisi miksi taksi oli laittanut hänet kävelemään; tytön rahat ja kännykkä olivat mahdollisesti sen kaverin laukussa minne olimme nyt ajamassa, ja taksikuski, keski-iän reilusti ylittänyt ylilihava läski mies kun oli kuullut ettei rahaa ole mukana, hän oli ehdottanut, että kyydin voi maksaa muutenkin ja kääntynyt sivutielle. Kun tyttö ei ollut suostunut, mies oli passittanut hänet autosta ulos. Taksi siitä sitten suuttuneena ajoi pois ja minä satuin tulemaan juuri samaan aikaan paikalle.

Jutellessamme tyttö alkoi ihan selvästi viihtyä kyydissäni ja piristyi. Ihan kuin hän olisi myös selvinnyt jonkin verran. Hän kääntyi pelkääjänpaikalle istumaan sivuttain jalat penkille alleen ja nojasi oveen, johon minä tietysti puutuin,

"Älä nojaa oveen. Jos se aukea jostain syystä niin tiput kadulle"
"On se kunnolla kiinni, ei se aukea"
"Älä kuitenkaan nojaa siihen kun ei sitä voi varmasti tietää"

Tyttö ei ensin uskonut ja sanoi, että hänen mielestä murehdin asioista liikaa. Hetken väittelyn jälkeen hän kuitenkin nousi, kääntyi ja naksautti ovesta pikalukon alas sanoen,

"Nyt se ei aukea, oletko tyytyväinen?"

Vilkaisin häntä vähän tuima ilme naamalla ja tyttö vaan naurahti ja sanoi,

"Sä olet aika söpö"
"Ja sä olet aika humalassa"
"En ole paljon humalassa, just sopivasti, kiitti vaan, mutta sä olet söpö"
"No kiitos"

Hellyin taas niin paljon, että matka jatkui hyvissä tunnelmissa. Tyttö nojasi taas oveen jalat koukussa penkillä niin, että reidet, pakarat ja pikkuhousut näkyivät verkkosukkien lävitse. Kun en voinut olla vilkuilematta, minkä hän myös huomasi niin hän töksäytti suoraan,

"Sä haluaisit kans panna mua?"
"No en nyt niin..."
Tyttö flirttaili seksikkäästi silmillään ja sanoi
"Ei mua haittais"

En sanonut mitään. Yövuorosta tullut väsymys alkoi kaikota. Olisihan se aika messevää naipasta tuhmaa nättiä tyttöä näin aamuyöstä. Vilkaisin häntä jälleen kasvoihin, ja sitten ei voinut olla katsomatta myös alemmas, kun kerran kaikki näkyi. Jalassa oli niukat pikkuhousut joiden koko oli kokoluokkaa postimerkki tai xxs. Kangas ei peittänyt kunnolla kuin vaon ja verkkosukkahousujen läpi näki, että laidoilla oli vain ohutta pitsihörhelöä ja pakaratkin olivat paljaina. Tyttö vaikutti halukkaalta ja vartalo oli kaunis, hoikka ja siro. Kortsujakin oli paketti hansikaslokerossa. Aloin miettimään paikkaa minne mennä. Lähistöllä parin kilometrin päässä oli yksi teollisuusalue, mitä käytettiin yleisesti panopaikkana.

"Kierretäänkö xxx teollisuusalueen kautta?"
"Kierretään vaan"

Tyttö oli kiitettävän helppo nakki ja tavattoman seksikäs. Mielessäni käväisi vain, että toivottavasti sillä ei ollu mitään tauteja, kun vaikutti aika helposti jakavalta tytyltä. Kulli alkoi kuitenkin heräillä housuissani ja halusin panna. Ja olihan minulla kortsuja suojaksi. Niinpä kurvasin autoni uuteen suuntaan kohti teollisuusaluetta.

Ajaessamme kohti panopaikkaa, tyttö nojasi selällään oveen ja piti polviaan pystyssä penkin selkänojaa vasten. Näin koko ajan hänen piukat pakarat ja reisien välistä hänen niukat pikkuhousut. Kun tyttö huomasi että vilkuilen jatkuvasti, hän tirskahti tyttömäisesti

"Hi hi hii, onko pakko vilkuilla?"

Sitten hän odotti, että katsoin jälleen ja vei etusormensa huulilleen ja raotti suutaan ja siveli hitaasti etuhampaitaan katsoen minua tauotta. Tajuttoman seksikästä. Puistelin päätäni ja tyttö hihitti. Millainen kissimirri olikaan tällä kertaa autooni eksynyt. Housuissani ahdisti entistä enemmän. Tyttö kysyi

"Haluatko sä mua paljon?"
"Haluan!"
"Kuinka paljon?"
"Tosi paljon"
"Näytä sun kyrpää"

Hän nousi ja nojasi poskellaan käsivarteeni ja alkoi muittamutkitta kaivaa kädellään housujeni poimuista vetoketjua esiin ja nyki sitä auki. Autoin hieman nostamalla lantiotani ja tyttö sai kuin saikin vetoketjun alas asti auki. Sitten hän sujautti siron kätensä aukosta sisään ja löysi heti alushousuissa kovettuvan kullini. Huomasi kyllä ettei tyttö ensimmäistä kertaa kaivanut kullia esille, koska paikansi samantien myös alushousujen sepaluksen aukon ja pientä taiteilua käyttäen sai pullautettua jo aika jäykäksi kovettuneen kaluni esille. Onneksi muuta liikennettä ei ollut koska auton ohjaaminen oli aika mutkittelevaa tytön kaivaessa kullin esiin.

"Ihana kyrpä", hän sanoi ja veteli esinahkaa hitaasti edestakaisin.

Sitten hän kääntyi selin menosuuntaan ja laskeutui päänsä kanssa reisieni väliin ja alkoi nuolla kulliani. Ulahdin nautinnosta kun hänen kielensä kosketti paljasta terskaani. Ajaminen muuttui entistä vaikeammaksi. Siitä välittämättä irrotin oikean käteni ratista ja aloin kosketella tyttöä. Siirsin hiukset korvan taakse ja katsoin kuinka hän nuoli ja imi kullini kovaksi ja tummanpunaiseksi paisunutta päätä. Kokeilin rintoja puseron läpi. Vein kättä alemmas polvet koukussa makaavan tytön vartaloa pitkin ja yletin kevyesti reisille. Kuljetin kättä verkkosukkahousuista reittä pitkin haaroille. Tyttö toimi kuin ajatus ja nosti toista jalkaansa koukkuun. Siirsin minihameen vatsan päälle ja ujutin käteni verkkosukkahousujen sisään pikkuhousuille. Ne olivat todellakin olemattomat ja ensin pikkuisen sormella kankaan läpi pillua koitettuani, siirsin kankaan sivulle ja vein sormeni vakoon. Tytöllä oli posliiniksi ajeltu pillu ja vako oli samettisen pehmeä ja kostea. Tyttö nosti päätään ja otti koko kaluni suuhunsa. Uh auto heilahti jälleen sivusuunnassa ja ajaminen oli vaikeata. Vielä muutama minuutti ennen kuin olimme perillä panopaikassa.

Tyttö imi ja otti minulta suihin ja itse sivelin sormilla tytön pillua ja klitorista. Auton ajamisesta ei meinannut tulla mitään. Märkä pillu tuntui niin hyvältä, että tuntui etten raski vaihtaa vaihdetta välillä, koska silloin piti ottaa käsi pois haaroista. Todellakin hyvä ettei ollut muuta liikennettä. Vihdoin ja viimein tulin risteykseen, mistä käännyttiin oikealle teollisuusalueelle. Toivoin ettei siellä olisi siihen aikaan mitään vartiointipalvelun autoja liikkeellä. Kerroin tytölle, että ollaan perillä ja hänkin nousi ylös istumaan ja katsoi minne ajettiin. Käänsin auton pienelle sivutielle ja siitä alueelle missä säilytettiin rekka-autojen tyhjiä kuljetuskontteja ja pysäköin auton kahden ison kontin väliin, ja sammutin moottorin. Pimeys ja hiljaisuus tuli ympärillemme.

Tyttö oli ihanan omatoiminen ja alkoi itse riisua verkkosukkahousuja ja pikkuhousuja pois jalastaan penkin selkänojaa vasten tukeutuen. Hän oli niin lyhyt ja sirorakenteinen, että mahtui liikkumaan autossa mitenpäin tahtoi. Pikkuhousut kojelaudalle heitettyään hän nousi vielä kerran jalkojen varaan ja pyöritti minihameensa lyhyen vetoketjun etupuolelle ja avasi sen. Sitten hän päästi hameen alas jalkatilaan ja potki sen pois jaloistansa.

Aloin myös itse riisuuntua, mutta en saanut ahtaassa tilassa muuta kuin housut auki ja puoli persettä paljaaksi. Auton ratti tuli tielle niin etten saanut housuja kokonaan pois jalasta. En ollut koskaan ennen nainut autossa ja kesti sekunnin ennen kuin tajusin laskea selkänojan alas takapenkkiä vasten. Siten sain laskettua housut polviin ja onnistuin potkimaan ne kenkien kera pois jaloistani. Tyttö riisui jo puseronsa pois ja avasi rintsikat, ja suljautti nekin kojelaudalle. Hän oli jo ihan alasti. Uskomattoman ihana vartalo. Rinnat olivat pienet ja suipot. Kapeat hartiat ja hoikka vyötärö kruunasi koko kauneuden.

Kiimani alkoi nyt todenteolla nousta ja riisuin ahnaasti puseroni pois päältä. Kädet kolisivat kattoon kun tilaa oli vähän. Sain kuitenkin puseron pois. Tyttö oli tulossa heti syliini, mutta toppuuttelin sen verran, että laskin ensin myös hänen puolen penkin selkänojan alas, ja akrobatiaa käyttäen siirryin pelkääjän penkille, tytön tullessa heti syliini istumaan. Liu'utin vielä reisillä ponnistaen, vivusta samaan aikaan vetäen, koko penkin niin taakse kuin se meni. Penkin kiskot kirskahtivat iloisesti ja penkki tökkäsi toppareihin.

Tilaa tulikin hieman lisää. Tyttö oli ihan kiimassa ja istui hajareisin sylissäni suudellen minua himokkaasti. Kyrpä oli jäykkänä vatsaani vasten ja hänen liikkuessaan päälläni ja häpyhuulten nuollessa kullin vartta tunsin sillä tytön pillun kosteuden. Samassa muistin kortsun. Nousin tyttö sylissä vielä ylös ja avasin hansikaslokeron. Puolet tavaroista kolisi lattialle penkoessani käsikopelolla kortsupakettia. Paketti löytyi ja avasin sen tytön selän takana. Paketissa oli laatallinen käyttämättömiä kortsuja ja pistin ne hetkeksi kuskin penkille odottamaan. Halusin näet ensin nauttia tytön vartalosta. Laitoin kädet tytön piukoille pakaroille ja puristelin. Kimmoisimmat pakarat mitä olin ikinä päässyt kokeilemaan, täydellisesti ison miehen kämmeniin sopivat. Etsin takakautta emättimen ja työnsin molempien käsien etusormet sisään. Upposi kuin isi äitiin. Sormetin tyttöä molempia sormia käyttäen ja tyttö pyöritti persettään kiimassa,

"Aaah aah aah" hän uikutti kun pillun liukkaus lisääntyi entisestään ja sormieni lomasta kuului märkiä litsareita.

Nostin tyttöä pakaroista paremmin päälleni, että pääsin suutelemaan rintoja. Kurotin päätäni ja tyttö pyöritti kätensä niskani taakse ja tarjosi vuorotellen molempia rintoja imettäväksi. Aikani nautittuani tytön vartalosta halusin jo panna. Avasin kortsun ja rullasin sen kyrpäni päälle. Sen jälkeen tyttö laskeutui hitaasti päälleni, kovan kullin upotessa hänen kosteaan emättimeen.

"Ah se on niin ihana, nii ihana" tyttö hoki laskeutuessaan silmät kiinni alaspäin

Kun hän pääsi pohjaan asti, hän avasi silmänsä ja hymyili. Sitten hän alkoi hitaasti ratsastaa päälläni. Pidin tyttöä polvien alta kiinni niin, että hän pystyi kunnolla ratsastamaan, eikä jalat livunneet pois penkiltä. Hän aloitti rauhallisesti mutta kiihdytti aika nopeasti vauhtiaan, alkaen samalla pitää aika kovaa uikutusta.

"Oih oi oi oi" hän jatkoi ja ratsastus muuttui rajummaksi. Tunsin kuinka hän jännitti reisiään ja vaan antoi mennä oikein sielunsa pohjasta. Penkki ja selkänoja naksahtelivat uhkaavasti ja tytön uikutus vain koveni. Pidin tyttöä jaloista kiinni työnsin vastaan sen minkä saatoin. Kohta tytön sisäreidet alkoivat täristää,

"AI AAI AAAAA AAA AAAA", hän huusi suoraa huutoa niin, että se olisi varmasti kuulunut vaikka kuinka kauas jos joku olisi ollut kuulemassa. Tyttö ei kyllä pidätellyt yhtään. Vartalo väristen kuin haavanlehti tuulessa ja romahti sitten päälleni huohottamaan. Tunsin kullillani kuinka pillu sykki kullini ympärillä hitaasti vaimentuen. Tyttö nosti päänsä rinnuksiltani ja hymyili niin, että kaikki hampaat näkyivät. Hän oli saanut oikein kunnon orgasmin.

Minä taas en ollut tullut vielä, joten nousin istumaan ja tyttöä itseäni vasten tukien, onnistuimme kääntymään ympäri niin, että tyttö tuli alleni. Tytön vaateet, korkokengät ja hansikaslokerosta pudottamani tavarat painoivat jalkoja jalkotilassa ja jouduin vielä raivaamaan niitä pois edestä. Heitin korkkarit ja minihameen selkänojien välistä takapenkille ja hansikaslokerosta pudottamani tavarat työnsin penkin alle. Olin aivan helvetisti liian iso naimaan henkilöautossa, niin kuin norsu posliinikaupassa, mutta onnistuin kuitenkin asettamaan tytön penkin selkänojalle niin, että otin itse polvillani tukea penkin etuosasta, ja tyttö levitti haaransa niin auki kuin vain saattoi. Onneksi hän oli niin pieni ja notkea. Muuten paneminen olisi ollut vieläkin vaikeampaa.

Käsin itseäni tukien ja kannatellessani kookasta vartaloani mitä ihmeellisemmässä etunojassa, asettelin kullin tytön posliiniselle pillulle ja työnsin sisään. Tyttö vavahti hieman kullin upotessa hänen pillunsa perukoille asti. Aloin panna hitaasti ja katselin tyttöä allani. Seksikkäin pikkulutka mitä olin koskaan pannut. Kortsusta huolimatta tytön pillu tuntui hyvälle. Kuuma ja liukas. Katsellessani tyttöä allani, kiima vain lisääntyi. Halutti panna kovempaa. Aloin työnnellä rajummin. Myös tyttö alkoi inahdella allani työntöjen tahdissa. Otin kyynärpäilläni tukea penkin yläosasta ja aloin pumpata paineella oikein pillun pohjaan asti. Se aiheutti mahtavia väristyksiä vartalolleni.

Aloin pumpata koko ajan rajummin ja penkin selkänoja alkoi nitkua ja notkua painoni alla siihen malliin, että se pettää ihan kohta alta. Se ei sillä hetkellä enää paljon häirinnyt. Ilma autossa oli muuttunut hyvin kosteaksi ja ikkunat alkoivat mennä sumeiksi. Kosteudesta ja vaikeasta asennosta johtuen hikikarpalot alkoivat valua ohimoilta kun jyskytin ja jyskytin tyttöä koko ajan kovempaa. Suljin silmäni ja keskityin vain panemiseen. Tunsin että löysimme tytön kanssa yhteisen rytmin. Minun kiihdyttäessä vauhtia, tyttö alkoi työntää lantiollaan aina oikeaan aikaan vastaan. Molempien huohotus vain lisääntyi. Oikeanlainen kihelmöinti alkoi lisääntyä syvällä vatsanpohjassa. Tyttö alkoi voihkia ääneen ja kiersi kädet niskani taakse ja alkoi jokaisen työnnön jälkeen jännittyä entistä enemmän. Hän oli ehkä tulossa uudestaan. Aloin nussia raivokkaasti yrittäen saada orgasmin samaan aikaan. Tyttö jäykistyi ja jäykistyi entistä enemmän ja nytkähteli työntöjeni tahdissa. Näin kun hän avasi silmänsä, katsoi kasvojani ja pidätti hengitystään. Hän tunsi että saan orgasmin ihan hetkenä minä hyvänsä. Nautinto kasvoi yhä suuremmaksi ja suuremmaksi, ja pinnistin vartaloani viimeisillä voimilla ja puristin pakaroitani yhteen. Paine nousi ja hankalasta asennosta johtuen reidet alkoi täristä. Se ei enää haitannut koska lasti lähti liikkeelle ja muutamalla rajulla sykäyksellä se tuli koko matkan virtsaputken päähän asti ja alkoi täyttää kortsua valkoisella maidolla. Murahtelin ääneen sen tuomasta valtavasta nautinnosta. Kullin sykkiessä tytön pillussa hän puristi jalkansa tärisevien pakaroideni ympärille ja rutisti minua niskasta.

Tunnekuohun ja nautinnon laannuttua vedin kullin ulos tytöstä ja nousin kyljittäin kuskin penkille istumaan. Tyttö makasi pillu levällään hyvin raukean näköisenä pelkääjän penkillä ja näytti niin kuitilta ettei jaksaisi edes pukea vaatteita takaisin päälle. Ja juuri niin se menikin. Itse nousin autosta ulos ja heitin kortsun mäkeen, ja puin vaatteet takaisin päälle. Tulin autoon takaisin sisään ja käynnistin auton, laittaen samalla lämmityslaitteet puhaltamaan täydellä teholla, tyttö vain kääntyi alastomana kyljelleen ja veti jalat koukkuun muna-asentoon.

Kun kysyin, että minne vien hänet, hän sanoi, että tulee minun luokse. Lämmityslaitteen puhaltaessa ikkunat kirkkaaksi kosteudesta, sain puhuttua tytön pukemaan kuitenkin puseron päällensä ja pikkuhousut jalkaan. Muulla nyt ei ollutkaan niin väliä siihen aikaan aamuyöstä.

Ajoin siis panopaikalta suoraan kotiini tytön nukkuessa pelkääjän paikalla. Kotiin päästyäni ajoin suoraan rivitaloni oven eteen ja herättelin tytön, taluttaen hänet sisään vain paita ja pikkuhousut jalassa. Siinä olisi ollut naapureille puheenaihetta jos joku olisi nähnyt. Talutin tytön suoraan sänkyyni ja vein sen jälkeen auton parkkipaikalle. Yövuoron ja aamupanon jälkeen oli tullut nälkä. Sisälle päästyäni keitin itselleni vielä aamukahvit ja söin muutaman leivän. Ruokailtuani menin tytön viereen sänkyyn. Hän nukkui ihan täydessä unessa joten annoin hänen nukkua rauhassa ja ajattelin, että ehkä tästä vielä jotain kivaa kehkeytyy kun hän päivemmällä herää.

 

Anna palautetta: finnlegsnfeet@yahoo.com

Saapuneet palautteet:

 

© Finnish legs and feet omaa tuotantoa

FINNISH LEGS AND FEET

Kävijälaskuri