Finnish legs and feet
suomalaisten säärifanien asialla jo vuodesta 2001

 

 

Porno on paskimmillaankin parasta
Kirjoittanut: Anonyymi
Kategoria: Eroottinen tositarina

 

 

Oltiin oltu kaveriporukalla ryyppäämässä, siinä oltiin loppuillasta aika hyvässä maistissa kun mentiin Timpan kämpälle kapakkaillan jälkeen Tainan kanssa, sinne tuli myös Timpan kaveri Sami. Siinä sitten otimme vielä muutamia olusia mukavan illan päätteeksi kun pojat rupesivat (leikillään tietenkin) ehdottelemaan että harrastaisimme kimppakivaa. Tietysti olimme mukana jutussa ja myöntelimme hyväksyvästi. Sami sai kuitenkin yllytettyä minua ja Tainaa sen verran että kohta huomasin suutelevani hänen kanssaan. Taustalla kuului poikien ihmetys ja naureskelu. Tätä jatkui jonkin aikaa, jonka jälkeen Taina sanoi minulle, että meidän täytyisi käydä pesulla. Menimmekin sitten Tainan kanssa yhdessä suihkuun ja pesimme toisemme puhtaiksi ja hyväilimme toisiamme. (Ei tämä minullekkaan aivan uutta ollut sillä olin kerran ollut Tainan ja toisen tytön kanssa samoissa hommissa, silloin vain ilman miehiä.) Noh, kun tulimme Tainan kanssa suihkusta pojat olivat jo innokkaina odottamassa meitä.

Annoimme pyyhkeidemme valahtaa lattialle ja poikien silmät olivat pyöreät kuin pöllöllä. Taina komensi minut sängylle makaamaan selälleni ja minähän tein töitä käskettyä. Taina aloitti ensin suutelemalla minua suulle ja siitä hän lähti etenemään kiihoittavasti alaspäin. Eipä aikaakaan kun Taina oli päässyt haarojeni väliin ja katsahtaessani sivulle huomasin Samin ja Timpankin hyväilevän itseään. Satun päästessä alas olin jo kostea ja valuin reisiäni pitkin. Satu nuoli klitoristani ja hänen kielikorunsa tuntui taivaalliselta, Taina tiesi sen kyllä. Onneksi minullakin oli kielikoru joten sain annettua hänellekkin sillä nautintoa. Tainan sormet luiskahtivat sisääni lähes huomaamatta, hän pyöritteli niitä minussa, toisella kädellään hän hyväili rintojani. Tainan kieli tietenkin teki koko ajan kovasti töitä, eikä aikaakaan kun aloin saavuttaa huippuani ja Taina ilmeisesti huomasi tämän koska hänen sormiensa ja kielensä vauhti kiihtyi entisestään. tunsin kuinka sisälläni aaltoili, alapäässäni sykki ja sitten se tapahtui, ensimmäisen kerran elämässäni sain orgasmin seksin harrastamisen aikana. Koko kehoni värähteli ja menin lähes transsiin. En kyllä kauaa kerennyt hengähtää kun jo Taina pyöräytti minut sulavasti päälleen vaatien omaa osaansa.

Siinä minä sitten olin kontillani nuolemassa parhaan ystäväni pillua. Taina oli aivan märkä jo ennen kuin aloitin. Nuolin ahnaasti hänen vittuaan ja imin hänen mehujaan, välillä härnäsin vain kuljettamalla kieltäni hänen häpyhuulillaan ja vain pyöräyttäen kieltäni klitoriksella. Kun olin siinä keskittymässä Tainan orgasmiin tunsin kyrvän, katsahdin taakseni ja huomasin että Timppahan siellä on tunkemassa valtavaa kyrpäänsä takaapäin pilluuni, minä jatkoin puuhiani Timpan samalle tunkiessa penistään minuun, hän tosiaan täytti minut. Ei aikaakaan kun Sami liittyi mukaan ja rupesi imemään Tainan rintoja. Siitäkös Taina kiihottui ja tunsin kuinka hän oli laukeamassa. Hetken päästä Taina laukesi räjähtävään orgasmiin ja saman tien Sami. Timppakin alkoi olla kliimaksin partaalla. Tämän tajutessani pyörähdin nopeasti ympäri ja istumaan Timpan eteen. Otin hänen upean kullinsa käteeni ja siitä suoraan suuhuni, en kauan kerennyt pyöritellä kieltäni hänen nupillaan kun tunsin kuinka Timpan hengitys kiihtyi entisestään ja hän tuli suoraan suuhuni, nielin kitkerät spermat ja Timppa kiitti. Sitten pääsimmekin kaikki hyvinkin raukeina nukkumaan. Tapauksesta on jo muutamia vuosia eikä siitä ole puhuttu koskaan, mutta se oli upea kokemus.

 

Anna anonyymi palaute tarinasta:

Nimimerkki:

Palaute:
 

 

Saapuneet palautteet:

 

FINNISH LEGS AND FEET

Kävijälaskuri