Finnish legs and feet
suomalaisten säärifanien asialla jo vuodesta 2001

 

 

Poliisin tytär
Kirjoittanut: Vimpula
Kategoria: Eroottinen tositarina

 

 

Olin jo täysi-ikäinen kun tutustuin ystävieni kautta 16v Annukkaan. Olin aika otettu, että hän valitsi juuri minut poikaystäväkseen. Sellainen naapurin tyttö, kaunotar. Todella nätti ja siro, hoikka, urheilullinen, jäntevä vartalo, pienet tissit ja piukka perä. Vaaleat pitkät hiukset ja siniset silmät kruunasivat koko kauneuden.

Yksi syy miksi silloin sain hänet, oli se, että meillä oli parin vuoden ikäerosta huolimatta aika paljon yhteisiä tuttuja ja kavereita, ja toinen, vielä varmempi syy oli se, että minulla oli ajokortti ja vanha huippuunsa viritetty Cosworth.

Alussa hain hänet aina koulusta autolla. Annukan koulukaverit katsoivat kateellisena kun hänellä oli oma hovikuski. Muut lähtivät kävellen bussipysäkille ja me Annukan kanssa kurvasimme koulun pihasta autolla kaupungille tai mentiin kahville jonnekin baariin.

Iän lisäksi meitä erotti toinenkin asia. Täysi-ikäisyydestä huolimatta minulla ei ollut vielä paljon kokemuksia seksistä. Takana oli vain muutamia haparoivia seksikokemuksia kamalassa kaatokännissä joista en edes muistanut kunnolla mitään. Sen verran olin kuitenkin päässyt pimpin makuun, että en enää neitsyt ollut. Annukka taas oli ennen minua seurustellut pari vuotta säännöllisesti hieman vanhemman pojan kanssa ja hänellä varmasti jo satoja yhdyntöjä takana.

Annukan erosta edellisen poikaystävän kanssa oli kulunut ehkä kuukausi kun aloimme tapailla. Ystäväni alkoivat naljailla minulle, koska he tiesivät kokemattomuuteni seksin suhteen: "Annukka on varmasti ihan puutteessa sun kanssa...Milloin aioit antaa sille munaa? Se on niin kaunis, että se saa kenet vaan...Annukka on tottunut saamaan joka päivä, se jättää sut kohta...", todella mieltä ylentävää.

Tuollaiset puheet alkoivat aiheuttaa minulle painetta. Pystyisinkö tyydyttämään hänet kun hän oli paljon kokeneempi. Eikä painetta helpottanut sekään, että huomasin itsekin Annukan avoimuuden halailun ja koskettelun suhteen. Heti parin tapaamiskerran jälkeen kun olimme autossa, hän alkoi olla hyvin aktiivinen hellyydenosoituksissa. Hän halusi koko ajan suudella ja kosketella. Itse olin aluksi aika epävarma hänen kanssaan. En oikein tiennyt mitä pitäisi ja voisin tehdä.

Yksi ilta hain hänet ajelulle ja menimme rantaan. Sammutin auton, mutta jätin musiikin soimaan. Aloimme hyväillä toisiamme. Ajattelin, että teen sen nyt autossa. Samalla kun suutelimme, aloin kosketella häntä eri paikoista, rinnat, reidet, vaivihkaa käsi alkoi hakeutua Annukan haaroihini. Hänellä oli lyhyt mekko päällä ja vein käden sinne alle. Kun kosketin sieltä, hän yllättäen kielsi:

- Ei vielä, ei sieltä
- Eikö, miksi, milloin? kysyin aika kummissani
- Isin täytyy ensin nähdä sut. Saat ensin tulla meille kylään
- Mitä?, minut?, isän?, miksi???
- Me on sovittu, että isi "tarkistaa" mun poikaystävät kunnes olen täysikäinen tai omillani
- Miten se mut tarkistaa?
- Tsekkaa sun rikosrekisterin ja ettei sulla oo mitään vakavia juttuja
- Miten sun isä sen pystyy katsomaan?
- Isi on poliisi!!!

Menin sanattomaksi ja kasvojen väri taisi muuttua hetkeksi kalpeaksi. Annukka kiirehti kysymään:

- Haittaaks se?
- Ei kai se mitään haittaa........ Ei mulla ole mitään salattavaa
- Ei niin. No, itseasiassa, isi on jo tsekannu sut kun pyysin. Olet puhdas poika, mutta sun pitää tulla vielä ensin meille kylään. Ja sen jälkeen sitten vink vink;)

Okei ymmärsin asian. Pillua ei tipu ennen kuin vierailu vanhempien luona on läpäisty.

Annukka oli niin sanotusti hyvin suvaitsevaisen ja hyvän perheen "kiltti" tyttö. Kaikki asiat tehtiin vanhempien kanssa yhteisymmärryksessä. Isin pikku tyttö. Niinpä! Ei siinä sitten muu auttanut kuin ensin tavata vanhemmat.

Seuraava perjantai-ilta Annukka kutsui minut kotiinsa syömään. Jännitin vanhempien tapaamista ihan sairaasti. Varsinkin poliisi isää. POLIISI, miettikää itse!

Pukeuduin siististi parhaimpiin farkkuihin ja kauluspaitaan ja menin paikalle. Soitin ovikelloa ja Annukka tuli aukaisemaan oven. Hänellä oli päällä vaalea pitsipusero ja lyhyehkö musta mekko ja lumenvalkoiset sukkahousut. Annukka kehui asuani komeaksi ja kutsui sisään. Annukan äiti tuli heti vastaan tervehtimään minua ja pelottava poliisi isä hieman perässä sanomaan oikein kädestä päivää. Vanhemmat vaikuttivatkin ihan mukavilta ihmisiltä, eikä poliisikaan ainakaan heti minua teilannut. Pahin jännitys väistyi hieman. Paikalle oli myös ilmaantunut Annukan isosisko miehineen ja tervehdin heitäkin oikein kädestä pitäen.

Lyhyen olohuoneessa vietetyn seurustelun jälkeen siirryimme syömään. Ruokailu sujui pienestä jännityksestä huolimatta ihan hyvin. Kädet tärisivät vain hieman. Annukan vanhemmat kyselivät omista vanhemmistani ja missä koulussa olen vai olenko jo töissä, mitä harrastan ja niin edelleen, ja suoriuduin kai poliisin kuulustelusta ihan hyvin. Ruokailun jälkeen Annukan sisko miehineen teki jo lähtöä ja jäimme sen jälkeen nelistään.

Tuli ilta ja siirryimme olohuoneeseen istumaan ja katsomaan teeveetä. Itselläni olo alkoi olla jotenkin vaivautunut kun kaikki asiat oli puhuttu ja istuimme vain hiljaa ja katsoimme töllöä. Olimme Annukan kanssa vierekkäin sohvalla ja Annukan äiti sohvan toisella laidalla. Annukan isä istui omalla paikallaan nojatuolissa. Yhtäkkiä Annukka otti käsipuolestani kiinni ja nojasi päällään hartiaani ja nosti toisen jalan reiteni yli. Minulle tuli sellainen kiusaantunut olo, että ei poliisin nähden voi halata. Isä vielä vetää pyssyn esille ja ampuu. Onneksi Annukan äiti vilkaisi meitä ja hymyili. Isä ei näyttänyt reagoivan mitenkään. Annukka nojasi vielä tiiviimmin ja laittoi piilossa kättänsä paitani alle vatsalle. Tukala olo vain paheni kun hänen sormensa kutittelivat vatsaani ja vatsalihakset värisivät. Mikä kiusanhenki. Hetken päästä Annukka sanoi:

- Mennään mun huoneeseen?

Nousimme sohvalta ja Annukka sanoi vanhemmilleen, että me mennään hänen huoneeseen. Äiti nyökkäsi hyväksyvästi, mutta poliisi isä ei reagoinut mitenkään.

Huoneeseen päästyämme Annukka sulki oven kiinni, mutta mitään lukkoa ovessa ei ollut. Hän meni sängylle istumaan, nojaten seinään ja nosti jalat ristiin sängylle.

- Tällainen tää mun huone on, hän sanoi ja levitti käsiä kuin esitelläkseen sitä.

Huone oli tavallinen tytön huone, hyllyt täynnä kaikkea hempeätä. Reilun kokoinen sänky vei lähes puolet huoneen tilasta. Huoneessa oli myös kirjoituspöytä ja kuntopyörä. Huone oli hyvin siisti ja tyttömäinen, tuoksui hyvälle. Istuin sängylle Annukan viereen.

Minulla iski yhä pientä paniikkia siitä, että vanhemmat olivat seinän takana:

- Mitä sun vanhemmat nyt ajattelee kun ollaan kaksin täällä suljettujen ovien takana?
- Ei mitään, isi hyväksyi sut
- Ai miten hyväksyi?
- Isi näki nyt sut ja nyt voidaan seurustella, ja tehdä muutakin, vink vink;)
- Kiva, no milloin olet ajatellut, että tehtäis sitä vink vinkkiä?
- Vaikka nyt?
- Hullua, mutta jos sun vanhemmat tulee tänne?
- Ei ne tule koskaan mun huoneeseen. Tää on mun huone! Eikä niitä tarvi jännittää, ne on ihan rentoja
- Tietääkö ne että harrastat seksiä täällä omassa huoneessa?
- No tietenkin tietää. Sehän on ihan normaalia. Kaikkihan sitä tekee

Itse kyllä epäröin koska tilanne oli outo. Toisaalta, vaikka vanhemmat seinän takana pelottivat, samalla se jotenkin toi jännitystä, mutta ehkä liikaakin.

 

Silitin Annukkaa reideltä ja hän kumartui suutelemaan minua. Aloimme kosketella ja silitellä toisiamme ja kaaduimme sängylle vierekkäin. Koko ajan oli varautunut olo ja yritin kuunnella mitä vanhemmat tekivät toisaalla asunnossa. Suljetun oven läpi ei kyllä kuulunut mitään ääniä kuin tv:n äänet, mutta oli vaikea rentoutua ja olla koko ajan kuuntelematta oven takaisia ääniä. Annukkaa ei tuntunut mikään asia häiritsevän ja hän alkoikin käydä kohta aika kuumana. Tajusin sen kunnolla vasta siinä vaiheessa kun Annukka avasi jo housuni vetoketjua ja käsi meni housun sisään ja etsi kalua.

Siinä vaiheessa muistin taas vanhemmat ja vilkaisinkin huolestuneena ovelle. Tuntui vaikealta uskoa, että vanhemmat ja varsinkin isä suhtautui niin suvaitsevaisesti siihen, että nuori tytär oli uuden miehen kanssa omassa asunnossa suljettujen ovien takana. Annukka kuiskasi korvaani:

- Älä pelkää, ei ne tule tänne. Jos on jotain asiaa niin ne koputtaa ja sanoo sen oven läpi. Voidaan olla ihan rauhassa täällä.

Sitä oli vaikea uskoa, mutta jatkoimme toistemme hyväilyä. Annukka puristeli minua housujen sisällä munasta. Hän alkoi olla jo aika kiihottunut huohotuksesta päätellen ja siitä kuinka kiivaasti hän työnsi kättä housuissani. Minulla ei vain tuntunut ottavan kunnolla eteen kun poliisi isä oli seinän takana. Aloin kuitenkin riisua Annukalta sukkahousuja jalasta ja polviin asti ne saatuani, Annukka nousi istumaan ja riisui ne itse kokonaan pois ja otti hameen vyötäröltään. Samaan syssyyn hän riisui puseronsa pois ja avasi rintsikat ja riisui nekin yltään. Hän oli ylävartalo paljaana ja pienet rinnat näyttivät ah niin kauniilta. Annukka hymyili nätisti ja antoi minun katsella ja nauttia, samalla hän avasi housuni ja veti farkut ja boxerit pois jaloista. Itse en vain kyennyt kunnolla rentoutumaan ja kulli ei vaan meinannut ottaa eteen. Aloin jo huolestua, mutta Annukka osoitti kokeneisuutensa ja työnsi puseroni ylävatsalle ja kumartui ylleni ja otti munan suuhunsa.

Kostea, lämmin suu, huulet ja kieli saivat kullini jäykistymään hetkessä. Annukan imiessä ja nuollessa kulliani, unohdin vanhemmat kokonaan. Annukka katsoi koko ajan reaktioitani ja näytti nauttivan tilanteesta suunnattomasti. Todellakin suihinotto tuntui niin tautisen hyvältä, että kiemurtelin vain nautinnosta. Hetken päästä hän lopetti suuseksin ja riisui itse pikkuhousunsa pois jalasta ja tuli vatsani päälle istumaan. Sitten hän asetti kädellään jäykän kullini pillun huulille ja alkoi takapuolta taaksepäin hitaasti liikuttaen työntää sitä sisään. Se olikin kyllä helppoa koska pillu oli valmiiksi liukas ja oma molo ei ole mikään jööti vaan ihan tavallisen kokoinen.

Sentti sentiltä kulli upposi syvemmälle liukkaaseen ihanuuteen. Annukankin kasvon ilmeet kertoivat paljon siitä nautinnosta minkä hänkin koki kullini upotessa ensimmäistä kertaa hänen pilluunsa. Syvälle päästyään hän pysähtyi ja nojasi käsillään rintakehääni ja alkoi hiljalleen ratsastaa katsoen kasvojani. Ooh sitä nautintoa kun tiukka pillu lypsi kyrpääni. Välillä Annukka oli etunojassa päälleni ja välillä ihan pystyssä, pumpaten vain lantiollaan. Ei todellakaan mikään ensikertalainen. Hän oli niin hyvä, että en kyennyt pidättelemään pitkään vaan minulta tuli. Pidätin hengitystä ja reidet väristen sykähtelin koko satsin Annukan sisään. Hän hymyili ja toisella kädellä kosketteli selkänsä takaa väriseviä pallejani.

Muutaman sekunnin päästä orgasmi alkoi rauhoittua ja olimme molemmat yhtä hymyä. Annukka kumartui jälleen suutelemaan minua.

- Tuntuiko hyvältä, hän kysyi
- Se oli ihanaa

Nousimme hetkeksi sängyltä ja Annukka riisui päiväpeitteen pois. Menimme yhdessä peiton alle ja silittelimme toisiamme koko ajan suudellen. En muistanut enää vanhempia ensinkään. Hetken päästä alkoi jälleen ottaa eteen. Nousin Annukan jalkojen väliin ja työnnyin sisään spermasta todella liukkaaseen pilluun. Annukka pyöritti jalkansa reisieni taakse ja rakastelimme pitkään molemmat todella suuresti nauttien kunnes sain toisen entistä voimakkaamman orgasmin. Vatsa väristen purkauduin Annukan pilluun.

Annukka halasi minua ja kuiskasi:

- Mä rakastan sua
- Ja mä rakastan sua, vastasin ja tarkoitin sitä

Jonkin ajan kuluttua nousimme ja puimme vaatteet päälle. Annukalla posket punoitti ja hän laittoi hiukset ponnarille. Itselläni oli sellainen olo, että haisen pillulle ja spermalle varmaan kilometrin päähän.

Olipa outo fiilis tulla huoneesta pois. Nopeasti ohimennen tervehdin vanhempia ja kiitin ruuasta (ja pillusta), sanoin että oli kiva tavata ja, että minun täytyy lähteä jo kotiin. Annukan äiti toivotti hyvää kotimatkaa, isä murahti olohuoneesta HEI, eikä muuta.

Ajan kuluessa aloin jäädä Annukan luo yöksi ja totuin siihen, että panimme ihan rauhassa vanhemmista välittämättä. Ja kyllä sitä toimintaa oli joskus toisessakin makuuhuoneessa. Puolen yön aikaan teevee sammutettiin ja kohta, yön hiljaisuudessa seinän takaa, vanhempien makuuhuoneesta kuului huohotusta ja sängyn natinaa.

 

Anna palautetta: finnlegsnfeet@yahoo.com

Saapuneet palautteet:

 

© Finnish legs and feet omaa tuotantoa

FINNISH LEGS AND FEET

Kävijälaskuri