Finnish legs and feet
suomalaisten säärifanien asialla jo vuodesta 2001

 

 

Opettaja
Kirjoittanut: Sindu
Kategoria: Eroottinen tarina

 

Tämä on ensimmäinen tarinani, joten anteeksi kielivirheet, ja palaute olisi erittäin tervetullutta!


Luokka oli tavalliseen tapaan levoton. Oppilaat keskustelivat toistensa kanssa ja selailivat uusia oppikirjojaan. Kaihtimien välistä sisään siivilöityi syksyisen auringon kullankeltaista valoa, joka lämmitti mukavasti niskaani. Silmäilin hermostuneena ympärilleni. En ollut tottunut vielä koulun tiloihin ja pidin niitä hieman ankeina. Istuin melko takana, kavereideni vieressä.

Olin vasta hiljattain tutustunut heihin ja puheenaiheet olivat aluksi hieman väkinäisiä. Arvuuttelimme millainen opettajamme olisi, hänestä kiersi erilaisia huhuja. Lähinnä liittyen miehen tapaan opettaa, hänen sinkkuuteensa ja komeaan ulkonäköönsä. Odotin mielenkiinnolla mitä tuleman piti, kaikki siihen asti tapaamani opettajat olivat olleet mukavia ja innostavia.

Tunnin piti alkaa tasan kello yhdeksän. Viittä yli luokkaan kiirehti pitkä, komea mies, kantaen salkkua. “Päivää. Mä olen Rami.”
Mies sanoi samalla kun nosti ison ja painavan oloisen salkkunsa pöydälle ja silmäili hetken aikaa arvioivasti paikoillaan kiemurtelevia, hermostuneita oppilaita.. “Mukavan näköinen, pieni ryhmä meillä.” Rami totesi ja lähetti istumajärjestys-lapun kiertämään luokkaa. Tunnin aluksi hän kertoi mitä kaikkea kyseisen aineen opiskeluun kuului, kuinka paljon sai olla poissaoloja ja muuta vastaavaa.

Huomasin heti alusta alkaen miehen kiehtovan tavan puhua, ja elehtiä samalla käsillään. Ulkonäöltään hän oli kerrassaan miellyttävä ja komea. Kauhistuin ajatuksiani. Mieshän oli minua vanhempi. Sanottakoon nyt sen verran, ettei sentään mikään keski-ikäinen. Ja niin kuin jo mainitsin, hän oli pitkä, hyvin pitkä, ruumiinrakenteeltaan hoikka ja jäntevän oloinen. Hänellä oli myös kauniin vihreät silmät, joiden katseeseen tuntui jäävän vangiksi. Joku siinä miehessä vain kiehtoi minua alusta alkaen.

Ensimmäistä jaksoa oli jatkunut jo jonkin aikaa. Olin sopeutunut uuteen kouluun ja saanut paljon kavereita. Iltapäivän viimeisellä tunnilla luokassa vallitsi kertakaikkisen tylsä ilmapiiri. Katselin ikkunoista kuinka tuuli heilutti puiden oksia saaden kullankeltaiset ja punaiset lehdet lentoon. Taivas oli kirkas, lukuun ottamatta paria valkoista pilvenhattaraa, jotka eksyneen oloisina purjehtivat kylmässä syysilmassa. Katselin tylsistyneenä ympärilleni. Kaikki kirjoittivat kuumeisesti vihkoihinsa tai kansioihinsa. Kynien rapina ja paperien kahina täytti luokan. Opettaja istui pöytänsä takana lukien joitakin papereita ja kirjoittaen silloin tällöin jotain ylös.

Mies näytti keskittyvän täysin siihen mitä teki. Välillä hän suki ruskeita hiuksiaan tai raapi niskaansa tavalla, joka sai minut arvelemaan hänen lukevan jotain käsittämätöntä. Mitä todennäköisimmin meidän viimekertaisia tuntikuulustelujamme. Hänellä oli päällään vaalea paita ja tavalliset farkut. Käsien hyvin muodostuneet lihakset saattoi hahmottaa kankaan läpi ja ihastelinkin niitä hyvän tovin. Ilmeisesi hieman liian kauan. Rami nosti katseensa ja jostain minulle tuntemattomasta syystä sattui katsomaan suoraan minua. Revin nopeasti katseeni irti hänestä ja yritin näyttää siltä, kuin keskittyisin tehtäviin. Tosiasiassa silmissäni vilkkui yhä ihana kuva hänestä. Kirosin typeryyttäni ja pohdin oliko miehellä kenties kuudes aisti. Ilmeisesti siinä työssä vain kehittyy hyvä ihmistuntemus. Rajusti punastellen toivoin, ettei hän olisi tajunnut mitään.

Se ei ollut ensimmäinen kerta elämässäni, kun sain huomata erehtyneeni pahemman kerran. Tuskallisen hitaasti kuluneen lopputunnin jälkeen, kun kello viimeinkin näytti puoli neljää, saimme luvan lähteä. Pakatessani tavaroitani ja suunnitellessani menemistä läheiseen kahvilaan, oli Rami vaivihkaa kävellyt taakseni. “Olisiko mitenkään mahdollista, että jäisit tänne hetkeksi keskustelemaan opiskelumotivaatiostasi? Näytti siltä, kuin et olisi taaskaan jaksanut keskittyä tunnilla.” Mies sanoi matalalla äänellä, säikäyttäen minut pahemman kerran. “Tuota.. Joo, kyllä se varmaankin käy.” Vastasin epävarmana ja tunsin punan nousevan taas kasvoilleni. Mies hymähti huvittuneena ja käveli sulkemaan tyhjentyneen luokan oven.

Katselin hermostuneena ulos ja kuulin takaani, kuinka ovi painui lukkoon. Se ääni sai kylmät väreet kulkemaan pitkin selkäpiitäni ja tunsin itseni erittäin hermostuneeksi. Mutta myös uteliaaksi ja ehkä jopa hieman kiihottuneeksikin. Kamppaillessani sekavien ajatusteni kanssa kuulin Ramin askeleiden lähestyvän itseäni ja pysähtyvän lähelleni. Saatoin haistaa hänen partavetensä tuoksun ja tunsin hänen läsnäolonsa jokaisella solullani. Ilmeisesti mies arvioi hetkenaikaa tilannetta ja päätti tehdä aloitteen.

Tunsin kuinka hänen kätensä laskeutui hellästi, mutta silti päättäväisesti olkapäälleni, saaden minut vapisemaan. Hän astui lähemmäs, painautuen kiinni selkääni. Tunsin miehen kuuman hengityksen kaulallani hänen kumartuessa suutelemaan sitä samalla, kun kädet vaelsivat levottomasti pitkin hoikkaa vartaloani. Rami hyväili hellästi niskaani ja silitteli hiuksiani, saaden minut rentoutumaan, jopa kostumaan jonkin verran. Pian suuret ja vahvat kädet laskeutuivat kiireettömästi alaspäin, piirtäen kuvioita selkääni, tutkien täyteläisiä rintojani ja hyväillen kiinteitä pakaroitani. Kuulin Ramin hengityksen nopeutuneen ja painautuessani kiinni häneen tunsin myös miehen elimen, joka viritteli mukavankokoista telttaa hänen housuihinsa.

Hermostukseni tuntui kaikonneen, mutta tuntiessani hänen lämpimän ihonsa ja parransänkensä vasten poskeani ja miehen kuiskatessa korvaani “Tämä olisi erittäin hyvä tilaisuus numeron nostamiseen. Mitäs sanot?”, aloin epäröidä. Rami huomasi minun jäykistyneen ja käänsi päättäväisesti ympäri ja katsoi minua silmiin, pitäen samalla olkapäistäni kiinni.. Katsoin ylöspäin niihin uskomattoman vihreisiin silmiin, joissa oli hieman susimaiselta vaikuttava, himokas katse. “Tätähän sä olet alusta asti tahtonut, vai mitä?” Hän kähisi. Nyökkäsin ja sain susimaista vaikutelmaa entisestäänkin korostavan hymyn leviämään miehen kasvoille, juuri ennen kuin hän kumartui suutelemaan minua.

Suudellessamme kiihkeästi hän avasi paitani napit. Vetäydyin hieman kauemmas ja kysyin: “Mitä jos joku tulee tänne?” “Ei täällä ole enää ketään tähän aikaan.” Mies vastasi ihaillen mustia, pitsikoristeisia rintaliivejäni. Pian lattialle paidan seuraksi tippuvat farkkuni, rintaliivini ja pikkuhousuni. Hän riisui paitansa paljastaen lihaksikkaan ylävartalonsa. Kumarruin avaamaan hänen farkkujaan ja niiden kätköstä ponnahti esiin mukavankokoinen, suonikas ja täydessä seisokissa ollut elin. Ihailin sitä hetken aikaa, kunnes Rami tarttui päähäni ja ohjasi päättäväisesti elimen huulilleni. Epäröin ainoastaan hetkisen ja nuolaisin kokeilevasti kielelläni sitä. Mies ähkäisi tyytyväisenä. Tästä rohkaistuneena otin elimen suuhuni ja aloin imeä. En ollut koskaan aikaisemmin ottanut keltään suihin, mutta ilmeisesti onnistuin melko hyvin, sillä pian tuo komea kalu syöksi suuhuni suolaisen lastillisen, jonka tunnollisena opiskelijana nielin kuuliaisesti.

Tämä ei tuntunut riittävän miehelle, vaan hän nosti minut ilmaan ja kantoi opettajanpöydälle. Rami levitti reiteni ja hänen paksut sormensa tunnustelivat kosteaa vakoani. Hän kumartui lähemmäksi, kunnes hänen utelias kielensä teki tutkimusmatkan pyhimpääni. Hän kiusasi klitoristani ja nuoli minua taidokkaasti. Saatoin vain huohottaa ja voihkia, kunnes aloin tärisemään ja laukesin lopulta voimakkaaseen orgasmiin.

Rami antoi minulle hetken toipua, jolloin hän etsi jostain kumin ja asetti sen paikoilleen. Mies asettui jalkojeni väliin ja ohjasi elimensä aukolleni ja työntyi yhdellä työnnöllä sisääni, yllättäen minut täysin. Huudahdin nautinnosta ja liikutin lantiotani häntä vastaan rytmikkäiden työntöjen tahdissa. Minulla oli takanani vain pari hapuilevaa seksikokemusta, nekin tavallisten teinipoikien kanssa. Kokenut mies sai minut näkemään tähtiä, laukesimme miltei yhtä aikaa ja lysähdimme huohottamaan nihkeälle opettajanpöydälle.

Kävelin kotiinpäin, nauttien raikkaasta ilmasta ja autuaasta olostani. Kuolleet lehdet kahisivat jalkojeni alla ja kevyt tuulenvire heilutti hiuksiani. En osannut käsittää tapahtunutta. Illalla, kun olin jo ehtinyt paneutua vuoteeseen, tuli kännykkääni viesti: “Opiskelumotivaatiossasi ei ole mitään valittamista. Jos olet yhtä ahkera jatkossakin voit saada kiitettävän. Keskustelisimmeko me asiasta huomenna koulun jälkeen? t: Opettaja” Hymyilin hetken aikaa autuaana ja vastasin tärisevin sormin viestiin myöntävästi.

 

Anna palautetta: finnlegsnfeet@yahoo.com

Saapuneet palautteet:

 

FINNISH LEGS AND FEET

Kävijälaskuri