Finnish legs and feet
suomalaisten säärifanien asialla jo vuodesta 2001

 

 

Lapin lumo
Kirjoittanut: Sisi
Kategoria: Eroottinen tositarina

 

Etelän naiset Lapinkodassa

Naisporukka etelästä lähti viettämään Lapin lumoavan taian lomaa. Ystäväporukka oli ollut yhdessä aikaisemminkin lomalla ja aina oli keksitty jotain jännää ja hauskaa. Lapin lomaan liittyi toive tapaamisesta aitojen Lapin jänkhöjen kanssa. Lomaviikon lopulla tämä järjestyikin, kotailta, johon tulevat mukaan Lapin jänkhät. He ovat pukeutuneita perinteiseen Lapinpukuun sillä erotuksella, että naisten toivomuksesta miehet ovat ”alaosattomissa”. Saappaiden jatkeena on pitkä sukat ja Lapin puvun helma peittää stategiset paikat, mutta asustus saa naisten ajatukset villeinä liikkeelle jo kotaan astuttaessa. Kodassa kullekin naiselle on varattu oma porontaljalla vuorattu pulkka ja naiset ovat pukeutuneet ”kerrospukeutumisen periaatteella”, koska kodassa aluksi on vähän viileää. Lapin lemmenjuoma lämmittää mukavasti sisäisesti.

Lapin miehet esittävät nuotiotulen loisteessa  tanssin shamaanirummun säestyksellä laulaen. He kulkevat piirissä kodan nuotion ympärillä naisten ollessa piirissä pulkissaan seuraavalla kehällä. Koska naiset ovat alempana, niin näkymät Lapinmiehiin ovat hyvät. Naisten kuumista katseista johtuen, miehillä on nostetta Lapinpuvun alla ja tämäkös naisia kiihottaa. He ryhtyvät laulamaan ja taputtamaan rytmiä käsillään ja innostavat miehiä vielä villimpään tanssiin. Ja kyllä siinä tanssiessa miesten puvun helmat alkavat kohoilla ja näkymät ovat naisille mieluisia ja kiihottavia. Naiset ääntelevät ihastuneina nähdessään vilauksen miehen mittaan nousseista kaluista.  Naisille tarjottiin lisää Lapin lemmenjuomaa ja se vain nostaa tunnelmaa kiihkeämmäksi. Rohkein naisista avautuu jo pulkastaan riisumaan yläkroppaa avoimemmaksi ja toiset eivät tietenkään ole sen ujompia. Ilma oli kiimainen. Miehet tanssivat yhä innokkaammin ja alapään kalut rytmittivät nyt tanssia. Naisten kädet alkavat kohota kohti miehen merkkejä ja pieni hipaiseva osuma kaluun saa naisen kiljumaan riemusta.

Iltaan on varattu miehiä yhtä monta kuin on naisia. Nyt alkaa parinvalinta, kuka kenenkin on. Miehet tekevät valinnan hyvässä järjestyksessä istahtaen kunkin naisen pulkan reunalle, katseet kohtaavat ja naisten kädet tietävät paikan missä on hyvä lämmitellä. Miesten kalut seisovat juhla-asennossa naisen käden hyväilyn tuloksena. Pelisäännöt ovat selvät, yhdyntään asti ei ole lupa edetä, mutta kiihottava hyväily ja sperman lennättäminen kalusta on luvallista. Naisista toiset kohottautuvat ottamaan kalun rintojensa väliin ja hierovat sitä rytmikkäästi saaden miehen laukeamaan. Kukaan pareista ei kiinnitä huomiota toisiin pareihin, vaan kukin on täydellisesti keskittynyt oman parinsa kanssa viihtymiseen. Nautinto on varmaankin molemminpuolinen ja tämä on naisten Lapin lomaviikon huipennus. Kotimatkalla riittää puhumista ja villeimmissä puheissa on jo reissun uusiminen vuoden kuluttua!

 

Anna anonyymi palaute tarinasta:

Nimimerkki:

Palaute:
 

 

Saapuneet palautteet:

 

 

 

FINNISH LEGS AND FEET

Kävijälaskuri