Finnish legs and feet
suomalaisten säärifanien asialla jo vuodesta 2001

 

 

Kesäportsari
Kirjoittanut: Foot and shoe
Kategoria: Sukkahousufetissi




Armeija-ajan jälkeen toimin ravintolan portsarina yhden kesän. Ravintolassa oli noin sata asiakaspaikkaa. Siihen aikaan tarjoilijat olivat prosenttipalkalla eikä niinkuin nyt, että myydään ainoastaan tiskin takaa. Tarjoilijat raflassa olivat nuorehkoja osa myöskin kesätöissä. Tehtäviini kuului järjestyksen valvonnan lisäksi sulkemis ajan jälkeen lukita ovet ja sammuttaa valot ja katsoa että kaikki oli kunnossa.

Henkilökunnan \"pukuhuone\" sijaitsi kellarikerroksessa josta oli myöskin toinen uloskäynti tietenkin vain henkilökunnalle. Tarkkailin usein tarjoilijoita heidän työssään ja ihailin kauniita työkenkiä ja mustien sukkahousujen peittämiä varpaita joissa lähes poikkeuksetta oli punaiset varpaankynnet. Työnantajan määräyksestä tytöt joutuivat pitämään mustia sukkiksia myös kesällä työ aikana. Sehän sopi myös minulle. Munani seisoi usein tosi pitkään kun katselin tyttöjen kenkiä ja sukkia ja arvioin minkälaiset tuoksut kengästä ja sukkiksista löytyisi.

Kerran sulkemisajan jälkeen kävin sammuttamassa valot pukuhuoneesta ja tajusin että nyt löysin sen mitä olin etsinyt. Jo pukuhuoneen tuoksu sai aikaan eloa housuissani saati se näky joka avautui silmieni eteen. Pukukaappien ovet avoinna ja sukkiksia roikkumassa oven yläreunan päällä, ihania kenkiä lattialla useita pareja ja mikä parasta kaikki olleet hetki sitten käytössä. Avasin sepalukseni välittömästi ja sain kammettua seisovan kullini ulos housuista. Esinahka oli jo noussut pois terskan päältä jota ei minulle tapahdu kovin usein. Täytyy olla todella kiihottunut että näin tapahtuu. Tartuin ensimmäiseen kenkään joka sattui silmiini ja nostin tuon nahkaisen kiilakorkosandaalin nenäni eteen ja haistoin mahtavan tuoksun jossa oli hikisen nahan aromi ja lisänä myöskin tuota taivaallista, hiukan suolalle maistuvaa jalkahikeä kauniin naisen jalasta. Kullini tykytti haistaessani tuoksun ja olin jo valmis vetämään käteen. Sitten huomasin sukkahousut joita roikkui usean kaapin oven päällä. Tytöt olivat jättäneet ne sinne koska olivat töiden jälkeen varmaan menneet itsekkin jonnein terassille, joka oli avoinna aamutunneille asti. Tartuin sukkiksiin jotka roikkuivat lähinpänä minua ja vedin aromia suoraan varpaiden kohdalta. Aromi oli aivan mahtava ja tunsin että kullini alkaa nytkähdellä vaikka siihen ei edes kosketa saati että runkkaisi. Kengän olin pudottanut lattialle ottaessani sukkahousut haisteluun. Nyt ei millään ollut mitään väliä olin yksin paikalla, vain sukkikset ja useita kenkiä seuranani. Työnsin kullini sukkahousun kärkeen ja toisen jalkaosan nenäni eteen samalla kielelläni maistellen sukan pohjaa. Otin pudottamani kiilakorkosandalin käteeni ja työnsin seisovan kullini kengän sisään kärjestä varpaiden kohdalta. Se teki tiukkaa koska kullini oli ja varsinkin terskani paisunut valtavan kokoiseksi. Saatuani taiteiltua kalun kenkään ja aistiessani hien ja nahkan tuoksun sukkiksista, en kerennyt tehdä montaakaan runkkausliikettä kengällä kun tunsin kuinka kuuma sperma alkoi puskea kullini päästä ulos sukkahousun kärkiosaan ja siitä sukkiksen läpi tirskahdellen kengän sisäpohjalle. Vapisin koko ukko niin kovasti että oli pakko käydä pukuhuoneen penkille istumaan.

Rauhoituttuani tajusin mitä olin tehnyt. Pilannut sukkahousut spermalla, enkä niitä oikein pestäkään voinut koska silloihan olisin jäänyt tekosistani kiinni. Päätin ottaa sukkikset mukaani enkä puhua kenellekään mitään. Tämän jälkeen kävin usein runkkailemassa pukuhuoneessa eikä kukaan tiennyt mitään, varoin vain etten sotke tyttöjen sukkiksia enkä kenkiä.

Loppukesästä jäin kuitenkin varomattomuuttani runkkauksesta kiinni. Oli hikinen ilta ja luulin jo kaikkien lähteneen ja tietysti oli kiire runkkaamaan ja haistelemaan sukkia ja kenkiä. Seisoin kulli kourassa pukuhuoneessa kenkä nenäni alla sukkahousut kierrettynä kaulan ympäri,että voisin runkkauksen loppuvaiheessa pudottaa kengän ja vaihtaa haistelun sukkaan. Tunsin että kohta tulee ja pudotin kengän ja imaisin sukkiksen jalkaosan suuhuni ja saman tien kuulin selkäni takaa:

jaaha, vai tällaista peliä. Miten on voinko auttaa vai haluatko runkata itse loppuun asti.

Tunnistin äänen viinuriksemme taisi olla Paula nimeltään. Kullini pelästyi ja oli ikäänkuin puolihölmönä. Sanoin suoraan että työsuhteeni kestää enää niin vähän aikaa että myönnän tapahtuneen enkä selittele mitään. Sanoin tehneeni tätä jo pitkään ja kaitpa viinuri tietää että runkkaamassahan minä olin. Paula kertoi kuulleensa että miehet kuulemma joskus vetävät käteen mutta ihmetteli miksen tee sitä kotona. Kerroin kaiken tarvittavan olevan työmaalla niinkuin huomaat. Kullini oli lerpahtanut keskustelun aikana mutta osoitti heräämisen merkkejä kun Paula kohdisti siihen katseensa. Paula kysyi pidänkö tosiaan noin paljon hikisistä naisten kengistä ja sukkiksista. Myönsin pitäväni. Hän kysyi olisinko runkannut loppuun asti jos hän ei olisi tullut paikalle ja olisinko lennättänyt spermat lattialle ja kaappien seinille. Kerroin että näin olisin tehnyt jälleen kerran. Paula kertoi tilanteen kiihottavan häntä ja koska molemmilla oli työaika loppunut suostuisinko runkkaamaan hänen läsnäollessaan. Sanoin suostuvani jos hän vaikenee runkkaussessioistani. Tee kaikki niinkuin tekisit yksinkin, hän opasti minua. Aloin pikkuhiljaa vedelle esinahkaa terskan yli samalla haistellen sukkisaromeja. Paula hengitti raskaammin ja alkoi kertoa että hän on aina halunnut nähdä kun mies runkkaa. En ole koskaan nähnyt kun sperma lentää, lennätä se minulle, vain minulle, runkkaa kyrpääsi senkin sukkien nuuskija, anna mällin lentää ja käden käydä. Pullista terskasi paksuksi, anna kyrvällesi kunnon kyyti. Runkkasin kuin hullu, Paula kysyi haluanko että hän työntää sukkikset syvälle suuhuni, ja saman tien teki sen. Kurkustani kuului varmaan uikutusta kun tunsin sperman syöksyvän terskan nupista ulos. Paula oli valmiina ja kuiskutteli, ihana muna, ihana muna, spermaa kullista, terskasta spermaa.

Kun olin rauhoitunut kysyin Paulalta kuinka etenemme asiassa? Paula kertoi miettineensä sillä aikaa kun siivosin jälkiäni lattialta, että pidetään turvat tukossa työmaa runkkauksesta, ja mikäli minulle sopiin voin työajan jälkeen tulla hänen luokseen runkkailemaan ja mahdollisesti haistelemaan sukkia ja kenkiä. Oli kiva tavata tämmöinen ihminen. Vietin seuraavana syksynä monet illat ja yöt Paulan luona. Kun aikanaan opiskeluni loppuivat paikkakunnalla jouduin luopumaan Paulasta ja hänen sukistaan ja kengistä.

Kenkäfetismini jatkuu edelleen...

 

Anna palautetta: finnlegsnfeet@yahoo.com

Saapuneet palautteet:

 

FINNISH LEGS AND FEET